28 viikkoa ja yli 400 treeniä

Viikko on kulunut Jyväskylän karsinta kilpailuista. Onnistuin ensimäisessä välitavoitteessani. Saavutin paikan SM kilpailuissa, sijoittumalla kuudenneksi. Nyt noin 421 treenin ja 28 viikon jälkeen, voin todeta että se kaikki mitä haluaa, on mahdollista saavuttaa. Mahdottoman toteuttaminen vain vie hieman enemmän aikaa. Tätä dieettiä on takana nyt kokonaisuudessaan 196 päivää. Se on yli puol vuotta. Vielä YKSI viikko jäljellä! Vika viikko ennen SM kisoja!

img_20160925_152417

photogrid_1474810057545

photogrid_1474826076657

2014 ja 2016
2014 ja 2016

Olen yhtä hymyä, mä olen onnellinen. Vointi on hyvä, vaikka vähän alkaa jo tassut painamaan. Olen pysynyt terveenä, paikat ehjänä ja kunto on just sitä mihin tähtäsin, vaikka välillä meinas usko loppua. Olen saavuttanut jotain, mistä olen haaveillut. Suomenmestaruus kilpailussa kilpaileminen ens viikon sunnuntaina. En pysty sanoin kertomaan kuinka kiitollinen olen kaikille teille jotka ootte puskenut mua eteenpäin, silloin kun olen meinannut heittää hanskat tiskiin. Niitä hetkiä on ollut muutamia.

photogrid_1474350470348

Kiitos niistä vahvoista olkapäistä joita vastaan olen voinut itkeä ja kainalosta jonne olen voinut hetkeksi paeta pahaa maailmaa ❤ Kiitos myös niistä riemun ja herskyvän naurun täyteisistä hetkistä, joita nämä viikot ovat pitänyt sisällään. Kiitos äidille!!! Olet ollut korvaamaton apu! Kiitos valmentajalle ja koko EastBodyn tiimille. Kiitos perheelle, ystäville, työkavereille, jokaiselle treenikaverille, yhteistyökumppaneille ja kaikille tsemppareille. Seuraava viikko painetaan hymy huulilla ja rennoin ottein. Viimeistellään paketti lavakuntoon. Tätä hyvän olon tunnetta ei rahalla saa, se täytyy ansaita ja olen mielestäni ansainnut sen!

img_20161002_145042