Suorituspaineita äitiydestä

Monesti havahdun siihen, että pyöritän mielessäni ajatusta: ”olen ihan oikeasti äiti”

Heräsin tänä aamuna tuhinaan. Käännyin ja minun päivän ensimäinen hymy oli siinä. Nuorempi tyttäreni nukkui makoisaa unta unirätti kainalossa aivan kiinni selässäni. Nämä pienet rakkautta pursuavat arjen asiat ovat parasta äitiydessä, ”tuo on osa minua” -ajattelin.

PhotoGrid_1459272753451

On mahtavaa että saan ohjata ja opettaa omaa jälkikasvua elämään tätä elämää. Olen onnellinen että olen äiti, vaikka välillä kyseenalaistankin asiaa. Miten ja miksi juuri minusta tuli äiti? Olenko oikeasti äiti? Olenko näille lapsille paras mahdollinen äiti? Kyllä minä olen! Mietin äitiyttä tarkoin monelta kantilta ja sitä miten voisin olla lapsilleni paras mahdollinen vanhempi ja kasvattaja, sekä esimerkillinen aikuinen.

Viimeksi tänään pohdin asiaa äitiys, kun istuin tyttöjen kanssa saunassa ja opetin nuorimmaista heittämään löylyä varovaisesti, jotta hän ei polttaisi kättään kiukaasta tulevaan kuumaan höyryyn. Tyttö oppi nopeasti olemaan varovainen ja tarkka löylynheittäjä, joka sai minut iloiseksi. Taas minä opetin jälkikasvulleni jotain uutta.

Vaikka äitinä olo ei ole aina ruusuilla tanssimista (niinkuin ei elämä muutenkaan) sitä nauttii kuitenkin joka hetkestä, kun tietää että ei elä vaan itselleen, vaan myös lapsilleen. On hienoa seurata vierestä sitä kuinka lapset kasvaa ja oppivat uutta. Kuinka he ottavat heille läheisistä ihmisistä mallia ja kyselevät paljon. Vaikka siivoaisi toisen oksennuksia tai valvoisi väsyneenä kipeän lapsen vierellä öitä, on äitiys parasta mitä tiedän. On hienoa seurata vierestä, kuinka pienestä vauvasta kasvaa taapero, tarhalainen, eskari ja suuri koululainen jne. On hienoa auttaa lasta kotiläksyissä ja huomata kuinka hän oppii. On ylpeyden aihe saada kotiin kokeita hyvin arvosanoin.

Vaikka haluan olla oma paras minä myös äitinä, en koe että äitiys olisi tuonut minulle minkäänlaisia suorituspaineita. Minun ei ole koskaan tarvinnut kilpailla kenenkään kanssa siitä, olenko nyt paras mahdollinen äiti lapsilleni ja saavatko lapseni kaiken sen minkä muutkin. Olen sellainen äiti kun minusta on kasvanut. Olen saanut kotona hyvän kasvatuksen ja haluaisin olla yhtä hyvä äiti, kuin minun äitini on meille ollut. Olen opettanut omille lapsille samoja elämässä tärkeitä asioita, joita oma äitinikin on minulle opettanut. Uskon että niillä pärjää tässä elämässä.  Toivon että muutkaan äidit eivät kokisi äitiyttä suoriutumisena jostakin. Olet juuri sellainen äiti kuin koet itsestäsi ja lapsillesi parhaaksi. Sinun ei tarvitse olla niinkuin muut ja teet asiat juuri sinulle parhaaksi näkemälläsi tavalla.

En myöskään koe, että olisin jäänyt jostakin paitsi äitiyden myötä. Varmasti on paljon asioita, juhlia, tapahtumia jne jonne en ole mennyt, koska olen ollut lasten kanssa, mutta ne on pientä, eikä ne vaikuta elämiseen. Olen lasten saannin jälkeen vasta alkanut toteuttaa itseäni. Olen päässyt opiskelemaan ja saanut unelmien ammatin.

Mä rakastan rakastaa ja olla rakastettu. Rakastan sitä kun lapset rakastaa ja rakastan mun lapsia. Se on jotain kaikista suurinta, enkä päästä siitä koskaan irti. Elän tätä elämää lasteni ehdoilla ja rakastan jokaista päivää. Maailmassa on parasta se, että minulla on Teidät <3

PhotoGrid_1459274913467

 

 

sara

11 vastausta artikkeliin “Suorituspaineita äitiydestä”

  1. Aivan ihanasti kirjoitettu! Kyllä ne muksut ovat tärkein ja paras asia elämässä. Taannoin facebookissa oli ihanasti kirjoitettu ettei ole arvokkaampaa korua kuin oman lapsen kädet kaulasi ympärillä.
    Kaikkea hyvää sinulle ja kiitos blogista ja toivottavasti jaksat postata :)!

  2. Äitiys on ihaninta elämässä! Harmi kun monet kuvittelevat sen olevan este omille harrastuksille, työuralle ja ties mille. Päinvastoin, se avaa elämässä aivan uusia juttuja ja tuo arkeen reippautta ja sisältöä…enkä ole itse luopunut omista harrastuksistani, kaikkeen on ollut aikaa hyvällä suunnitelulla.

    • Moikka ja kiitos kommentistasi. Lapset tuo elämään paljon rikkautta ja sisältöä ja heidän kautta opimme myös me vanhemmat paljon uutta. En tarkoita tällä sitä, että ihmiset jotka eivät saa tai halua lapsia, olisi mitenkään elämän sisällöltään köyhempiä, heillä on lasten tilalla elämässä paljon muuta, eikä näitä asioita oikein voi verrata tai punnita keskenään.

    • Moikka Amanda. Et varmasti koe, joka on hienoa sekin. En tekstissä tarkoittanutkaan sitä, että lapsettomat olisivat jääneet mistään elämässään paitsi, paitsi toki tietty vanhemmuudesta. Tämän asian tilalla monella on varmasti elämässään muuta, joka rikastuttaa ja rakastuttaa elämää <3

  3. Todellinen hyvän mielen postaus! Itse olen 35-vuotias naimisissa oleva lapseton nainen, mutta kylläpä mieltä lämmittää lukea noin kauniita sanoja äitiydestä :) Lapsia syntyy tähän maailmaan liian usein vääristä syistä ja liian usein näiden tarinoiden tulevaisuus ei ruusuiselta näytä.. Minusta on ihanaa näin vapaaehtoisesti lapsettomana, että nykyään ei ole välttämätöntä yrittää lisääntyä ympäristön paineiden tms. takia! Mielestäni onnellisia perheitä/lapsellisia ihmisiä on enemmän silloin, kun lapsia saadaan, keinolla tai toisella, vain puhtaasta halusta jälkikasvuun :) Veikkaisin sillloin myös vanhemmuuden sujuvan mutkattomammin, koska asenne on alusta asti oikeilla raiteilla.

    • Heippa ja ihana kuulla. Hyvänmielen postauksia on mukava kirjoittaa hienoa että ne toimii :) Ja kaikki lähtee todellakin tuosta asenteesta, sillä pärjää pitkälle! ;)

  4. <3 Odotan ensimmäistä, hartaasti toivottua lastamme syntyväksi lokakuussa. Tunteita risteilee päässä jos jonkinlaisia. Tämä auttoi taas vähän saamaan kiinni siitä punaisesta langasta, varmasti ymmärrät mitä tarkoitan!

  5. Olipa kauniisti kirjoitettu! Poika, nyt 11v herää melkein joka aamu vierestäni, meidän välistämme. Olemme molemmat olleet sitä mieltä, että antaa pojan tulla. Ei paljon ihanampaa ole aamulla herätä, kuin unillaan oleva, lämmin muksu vieressä. Isommat, 14- ja 15-vuotiaat eivät juuri enää välkkyyn tule :)
    Äitiys ilahduttaa ja lämmittää mieltä joka päivä. Olen niin onnellinen, että meillä on hyvät välit, myös teinien kanssa. He tuovat kavereitaan tänne, istuvat – sekä kaverit, että omat muksut – meidän keittiön päöydän ympärillä, pelaavat monopolia ja juttelevat kanssani henkeviä, nuoruudesta, kiusaamisesta, ongelmista, pojista, ajatuksistaan alkoholista, tupakasta, elämästä yleensä. Viime viikonloppuna juuri tajusin, miten onnekas ja kiitollinen saankaan olla. Kai sitten olen tehnyt jotain oikein?
    Kiitos taas muistutuksesta, kiitollisuuden ja rakkauden lähteistä, omista lapsista!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta