Vieraissa, eikä kaduta

Kolmatta lomaviikkoa vietellään. Olen aika hyvin pysytellyt erossa tietokoneesta ja työasioista, sekä blogikuvioista, mutta nyt tuli kuitenkin sellainen olo, että tänään voisin tulla kirjoittamaan kuulumisia. Tälle päivälle on luvattu taas sadekuuroja ja viileää ilmaa, joten koneelle istahtaminen ei tuntunutkaan yhtään hassummalta idealta.

PhotoGrid_1436344928001

Kävin tänä aamuna salilla, mutta en omalla työpaikalla. Kun jäin lomalle, päätin että irrottaudun täysin mun työstä ja päätin että käyn treenaamassakin toisella salilla. Meiltä on kuitenkin mun työpaikalle matkaa reilu 50km ja lomalla haluan viettää sen ajomatkan ajan jollakin muulla tavalla. Koko salitreeni ”uran” aikana , olen käynyt viikoittain vain omalla vakio salilla ja satunnaisesti valmentajaa tapaamassa toisaalla. Kun muutimme viimevuonna tänne Mäntsälään, sain silloin jo heti kutsun tulla treenaamaan Mäntsälän Kuntokaitaalle. Nyt loman aikana sain viimeinkin vierailun salille aikaiseksi ja hain kymppikortin. Oli jännää mennä vieraalle salille treenaamaan, mutta äkkiä sitä tutustui paikkaan ja salin asiakkaisiin ja henkilökuntaan. Sali on ihan meidän lähellä ja kattavien aukioloaikojen puitteissa pääsee treenaamaan lähes milloin vain, mun hereillä olon aikana ;) Salilta löytyy kaikki tarpeellinen ja jopa hieman enemmän. Salilla on mun tarpeisiin tärkeät hack kyykky laite ja erilaiset jalkaprässit. Hyvät selkälaitteet löytyy myös ja hyvä määrä käsipainoja. Aerobiselta alueelta porraslaite on uusi lempparini! Eli kaikinpuolin loistava vierailu valinta! Ei kaduta! ;)

PhotoGrid_1436346167877

PhotoGrid_1436344598572

PhotoGrid_1436344679386

Oon käynyt lomalla tavalliseen tapaan myös Malmilla treenaamassa valmentajan kanssa 1-2 kertaa viikossa. Vaikka välidieetti loppui, treenit jatkuu edelleen yhtä kovina ja säännöllisinä, mutta ruokarunkoon tuli muutama pieni muutos. Mm tankkauspäivät.

PhotoGrid_1435686625090-2

No mutta mitäs muuta mä oon tehnyt nyt viimeviikkojen aikana? Vanhin tyttäreni täytti 11v ja käytiin juhlistamassa tätä päivää syömällä ravintolassa ja katsomassa olumpiastadionilla OneDirectionin poika -bändiä! Keikka oli hyvä, jopa äidin ja äidin äidin mielestä :) Oltiin siis keilalla kolmessa sukupolvessa kolmisteen mun äidin ja tyttären kanssa.

20150627_192659

 

Viimeviikolla käytiin Helsingissä pyörimässä. Syötiin ja shoppailtiin ja nautittiin auringosta. Lauantaina vietettiinkin mun rakkaan lapsuudenystävän häitä Helsingissä. Juhlat oli ihanat ja morsiuspari oli kaunis. Häitä tanssittiin Ravintola Stansvikissa, eli samassa paikassa jossa meidän häitä juhlittiin 3 vuotta sitten. Kamalaa miten aika menee nopeasti, onko siitäkin tosiaan jo kolme vuotta!?

PhotoGrid_1436348403427

PhotoGrid_1436348671854

PhotoGrid_1436100828039

Nyt odottelenkin toiveikkaana josko aurinko malttais paistaa edes ensiviikolla, eli mun viimeisellä lomaviikolla. Ollaan ostettu tänä kesänä meidän pihaan nelimetrinen trampoliini ja reilu 3 metriä halkasijaltaan leveä uima-allas, jossa olisi kiva rentoutua kuumempanakin kesäpäivänä. Lapset pulikoi siellä vaikka sataisi vettä :) Itse olen hieman vilukissa, joten pitää olla tosi lämmin että uskaltaudun polskimaan.

Olen saanut nyt loman aikana paljon postia ja kyselyitä valmennuksesta mäntsälässä ja pääkaupungissa. Kiitos mielenkiinnosta ja mukavista viesteistä. Jonkin verran olen nyt siis loman aikana sähköpostia selannut ja viesteihin vastannutkin. Jos tulee mieleen jotain kysyttävää vaikka valmennukseen liittyen, niin laittakaa ihmeessä sähköpostia [email protected]

Ja muistattehan että blogilla on oma facebook -sivu, joka löytyy osoitteesta www.facebook.com/salitraining

PhotoGrid_1436344733858

 

sara

2 vastausta artikkeliin “Vieraissa, eikä kaduta”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta