Taikinasta timantiksi -loistava muodonmuutos

Lupasin että alan kertomaan blogissani myös muiden ihmisten  mahtavista painonpudotus- ja kehonmuokkaus projekteista. Luvassa on minun asiakkaiden huimia muodonmuutoksia ja tarinoita onnistumisesta. Ensimäisenä esittelen teille naisen Helsingistä.

Tässä Tanjan oma tarina:

”Olen aloittanu pudottamaan painoa jo kolme vuotta sitten ja vuosi menikin ihan kivasti. Lähtöpainoa en halunnut tietää edes joten ei pysty sanomaan mistä lähdettiin mutta paljon se oli. Vuoden kuluttua tuosta, elämässä tapahtui paljon muutoksia ja painonpudotus jäi mielestä kokonaan pois. Olin aloittanut aikaisemmin tankotanssi harrastuksen jota jatkoin muutosten myllerryksessä sinnikkäästi vielä puolisen vuotta, mutta syöminen oli vähän niin ja näin, jos sitä oli välillä ollenkaan. Olin jo aiemmin huomannut kropassa että työllä ja vaivalla hommatut lihakset oli alkanut muuttumaan takaisin, kuten itse tykkään sanoa, taikinaksi, mutta viimeinen niitti oli kun lempihousut hajosi ja menin vaatekaapille etsimään toisia housuja päälle pantavaksi ja yhdetkään kaapin housuista ei mennyt jalkaan. Olin niin järkyttynyt että samantien puhelin kouraan ja Saralle viestiä että AUTA!!! Ja tässä sitä mennään, olin jo aiemmin tottunut ns kurialaiseen syömiseen ja ruokavaliolle ryhtyminen oli sinänsä helppoa joskin siinä on aina oma vaivansa ja salilla muutamat ekat kerrat oli vähän sellaista varovaista että ’minä tässä vähän nyt jotain yritän’ tyylistä mutta nyt homma menee omalla painollaan. Joskus tulee vaikeita hetkiä mutta onneksi on kaverit joille vinkua kun rahka alkaa tökkimään tai puuro maistuu sahajauholle ja kun ei sitä lempisuklaata voi hakea kun on paha päivä. Projektina tämä on ollut hauskaa, on kiva huomata miten kehitystä tapahtuu ja miten vaa’an lukema vaan pienenee. Vaikeinta tässä on itse nähdä itsensä uuden kokoisena, peili kun sitä ei kerro suoraan mitoilla, kuvista pitää yrittää katsoa ja paras mittarihan on vaatteet mitkä tippuu päältä ja suurin ongelma tässä tällä hetkellä on että kuka mulle uudet vaatteet ostaa!?!?!?! Olen älyttömän kiitollinen kaikesta avusta ja tuesta Sara!”

PhotoGrid_1430475949281

Osa teistä onkin kuullut tästä naisesta. Kuvassa on Tanja ja Tanja on mun tukkataituri, eli luottokampaaja. Olen blogissa useasti kertonut meidän yhteistyöstä. Tanja pyysi kolme kuukautta sitten apua painonpudotuksessa ja tottakai halusin auttaa. Tein naiselle ruokavalion ja treeniohjelmat. Aloitimme painonpudotuksen 9 viikkoa sitten ja paino on tässä ajassa tippunut huimat -11kg!!! Tanja käy säännöllisesti salilla treenaamassa ja juoksumatolla. Ruokavaliolla on menty myös tämä koko aika ja muutama vapaasyöntipäivä on pidetty, jotta aineenvaihdunta on saatu pysymään liikkeellä. Oon niin iloinen ja tosi tosi ylpeä susta Tanja! Hyvin menee mutta menköön!💪😘 Tästä on hyvä jatkaa! Olet timanttinen tyttö!

 

 

sara

4 vastausta artikkeliin “Taikinasta timantiksi -loistava muodonmuutos”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta