Kiireetön aamu ja oikeanlainen aamupala on avain onnistuvaan päivään

20150209_065535

Mut on jo lapsesta asti opetettu kiireettömyyteen. Kiitos äidille joka on opettanut ja pitänyt yksin huolta meistä kolmesta sisaruksesta. Mulla on vuotta nuorempi sisko ja 6 vuotta nuorempi veli. Äiti ei ikinä menettänyt hermoja, eikä meillä koskaan ollut kiire. Tai no ehkä joskus, mutta en muista lapsuuttani sellaisena, että pää punaisena olisi kiirehditty paikasta toiseen.  Jotta aamulla ei tulisi kamala kiire, ennakoidaan ja valmistetaan kaikki mahdollinen aamua varten jo illalla ennen nukkumaan menoa. Näin saat aamulla nukkua rauhassa ja kun heräät, niin kaikki odottaa jo valmiina. Tämän mm. olen oppinut äidiltäni. Vaatteet etsitään valmiiksi, reppu pakataan ja mahdolliset eväät laitetaan valmiiksi. Muistan kuinka me lapsena laitettiin mun vuotta nuoremman siskon kanssa tuolin selkänojalle seuraavan päivän vaatteet valmiiksi odottamaan ja pakattiin koulureput valmiiksi ovensuuhun. Tämän saman olen opettanut omille lapsille, sillä toimin niin vielä itsekkin. Näin aamulla ei tule kiire, jos vaikka mahdollisesti toinen sukka on kadoksissa tai eväsrasioita ei ole puhtaana. Nämä asiat tehdään illalla valmiiksi, niin aamulla jää mm. aikaa nauttia kiireetön aamupala, joka on päivän tärkein ateria. Hermotkin pysyy hallinnassa kun ei tarvitse kiirehtiä. Myöhästyminen taas on huono tapa. Parempi ajoissa kun myöhässä! Hyvän aamupalan tankattuasi päivä starttaa hyvin käyntiin, loogista, eikö? Mieti jos et söisi aamupalaa? Ei ihminen jaksa täysillä, ellei saa energiaa. Mä söin tänään ihanan kiireettömän aamupalan. Puuroa mustikoilla ja heralla höystettynä. Ehdin keittää hyvät kahvit ja lapset ehti katsoa aamun piirretyt ihan rauhassa, ennen kuin oli aika lähteä. Nyt on hyvä mieli ja tunne siitä, että tästä päivästä tulee erinomainen! Onko sulla sama tapa? Ehditkö nauttia aamiaisen kotona? Vai onko joku joka ei syö aamiaista ollenkaan? Jos, niin miksi?

Toivottavasti sunkin päivästä tulee hyvä! Hymyä huuleen ja mukavaa viikkoa kaikille! :)

Sara

sara

13 vastausta artikkeliin “Kiireetön aamu ja oikeanlainen aamupala on avain onnistuvaan päivään”

  1. Rauhalliset aamut on kyllä parhaita ja onnistuvat parhaiten just noin hyvin valmistelemalla :) On kiva seurata, että näytät lapsillekin hyvää esimerkkiä elämän eri asioissa, ja meille lukijoille myös :)

    • Moikka kaunis. Joo rauhalliset aamut on kyl mun juttu ;) Kiva että seuraat mun kuulumisia täällä ja hienoa että jutut kiinnostaa :) Törmäillään salilla ;)

  2. Juuri samoin toimin kuin sinä. Laitan kaiken illalla valmiiksi ja aamulla herätään riittävän ajoissa, että ehditään rauhassa syödä ja katsoa vaikka niitä lastenohjelmia. Mikään ei ole kamalampaa kuin repiä väsyneet lapset sängystä ja kauhealla kiireellä, hätäilyllä ja hoputtamisella lähteä matkaan. Silloin alkaa päivä kyllä huonosti.

    • Moi, kiva kun kirjoitit! Hyvän päivän avaimet on meillä kaikilla käsissä, pitää vaan osata käyttää niitä ;)

  3. Kuulostaapa tutulta! Minä oon toiminu just tolleen ihan lapsesta asti. En osaa illalla rauhottua nukkumaan jos mietin että kerkiinkö ja muistanko aamulla kaiken :( Ennen nukkumaanmenoa laitan aina kamat kassiin ja vaatteet valmiiksi, niin ei tarvii aamulla hätäillä ja saa nukkua pitempään. Jos on aamulla muistettavia asioita niin kirjotan itelleni muistilapun :) Joskus jopa lataan kahvinkeittimen ja teen aamupalan jo illalla, jotta voin ihan rauhassa keskittyä vain heräämiseen ;)

  4. Itellä just sama, että illalla vaatteet valmiiksi ( ei asukriisiä aamulla ;) ) ja kahvikin ladattuna pannuun ettei sitäkään tarvi aamulla tehdä. Kiireettömät aamut on parhaita! :)

  5. Hyvä postaus ! Tunnistan itseni :) Laitan illalla jopa puurolautasen, lusikat, kahvikupin valmiiksi sekä punnitsen kaurahiutaleet yms. valmiiksi, niin aamuun ei tule varata yhtään ylimääräistä aikaa. Jopa vesi, minkä aamulla juon on valmiina shakerissa odottamassa :) Aamu onkin paras hetki koko päivässä ( treeniä lukuunottamatta ) koska odottaa iso lautasellinen kaurapuuroa raejuustolla ja hieman öljyä :;)

    • Ihan totta!!! Aamu on paras ja aamupala on paras ateria! Illallakin tulee uni nopeasti, kun ajattelee että heti herättyä saa puuroo! ;)

  6. Meillä myös kaikki laitetaan valmiiksi illalla. Yleensä aamut sujuvat hyvin. Joskus eskarilainen herää väärällä jalalla sängystä, siitä ei hyvä seuraa :D Siinä vaiheessa itseltäni meinaa pinna palaa, kun ei pueta, ei pestä hampaita. Vetkutellaan vaan, argh! Sit tulee uhkailtua ym. jotta joudutaan päiväkotiin oikeaan aikaan.

    Onneksi loppuu päiväkotiin roudaamiset, kun nuorempikin aloittaa syksyllä koulun. Ensimmäinen lapsi on jo koulutiellä ja hyvin aamut sujuu ;)

  7. Aamuisin pitää olla aikaa rauhassa heräillä ja rauhassa startata päivä. Monet ihmetteleekin miksi herää kovin aikaisin työpäivän alkuun nähden, mutta juuri siksi, että saan nauttia aamusta ja aloittaa päivän kiireettömästi :)

  8. Hassu juttu, olen just samaa pohdiskellut tässä viime aikoina. Ennen äippälomalle jäämistä meillä oli hankalan talven vuoksi koko porukka yhdellä autolla liikenteessä (muuten poljetaan kesät-talvet) ja pääsin seuraamaan mieheni ”aamurutiineja”. Tapana on ollut, että hän hoitaa lapset hoitoon ja minä sitten haen ja nyt sain sitten olla kärpäsenä katossa:)

    Mies ”herättää lapset varttia ennen lähtöä, lykkää leivänkannikan käteen ja piirretyt auki ja samalla pukee molemmat (3 ja 5 vuotiaat) ja vartissa ollaan lähtövalmiita”.
    Minä ”herätään tuntia aikaisemmin, syödään aamupala pöydässä, lapset pukee itse itsensä illalla valmiiksi laitettuihin vaatteisiin (menee toki enemmän aikaa) ja lähdetään ihan yhtä ajoissa”.

    Kyllä oli niin kaoottista seurata toisen aamurutiineja kun kaikki tapahtuu tosi kiireessä. Toisaalta isäntä saa sitten nauttia itse aamupalansa rauhassa kun muksut vielä koisaa täyttä unta:) Ja hän ehkä selvisi kuitenkin vähemmällä komentamisellakin eli ehkä vähemmän stressiä lapsille?

    Molemmat tavat näyttää toimivan yhtä hyvin eli ehtivät hoitoon ja aikuiset töihin. En sitten tiedä, kumpi on stressaavampaa aikuisille:)

    Itse rakastan pitkiä aamuja, pitäisi tuota sinun järjestelmällisyyttä opetella itsekin enemmän:)

    Iiris / http://aitikuosiin.blogspot.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta