Vastapainoa bodaamiselle

Käytiin tänään kylässä anoppilassa. Olen kertonut aikaisemmin että sain uuteen kotiin anopilta lahjaksi virkatun maton (kuva alla). Anoppi on näppärä käsistään ja on virkannut paljon. Rakastuin lahjaksi saamaani mattoon heti ensisilmäyksellä ja suunnittelin kovasti, että mitä kaikkea muuta voisin anopilta ”tilata”.

20150106_181926

20150106_181938

No nyt sitten hoksasin, että osaanhan mä virkata varmasti itsekkin. Viime kosketus virkkuukoukkuun on tosin jostain vuodelta 1993 ala-asteella ja silloin muistelen että virkkaaminen oli helppoa, mutta tylsää. Käsityö- ja askartelu ihmisenä päätin, että nyt voisi olla hyvä aika taas muistutella mieleen, että kuinka se homma menikään. Pyysin anopilta apua ja hän neuvoi, kuinka lähdetään liikkeelle ihan perus ketju- ja pylväs silmukoilla.

Näyttökuva 2015-1-6 kello 18.43.09

20150106_164609

 

Ihan helpoltahan se vaikutti, mutta sen verran vielä kankeeta hommaa, että ei siinä samalla telkkaria katsota. Kyllä siinä pitää aktiivisesti tapittaa niitä silmukoita. Ajattelinpa kuitenkin ottaa tästäkin sellaisen uuden haasteen ja tosissaan opetella virkkaamaan. Joskus jos vaikka sais itse tehtyä tollasen maton.

Mitä mieltä te olette virkatuista matoista tai esim koreista? Mun mielestä ne on söpöjä sisustus juttuja ja sopis meidän uuteen kotiin kivasti. Ja mikäs sen mukavampaa, kuin itsetehty. Googlettamalla löytää kivajoa virkattuja mattoja, koreja ja muuta mukavaa. Ihan innostuin! :)

Että jos sulla tai jollakin tutulla lojuu nurkissa ylimääräisenä matonkuteita, niin niitä saa lähettää tänne mäntsälään! :) Kaikki materiaali on tervetullutta! ;)

 

sara

Yksi vastaus artikkeliin “Vastapainoa bodaamiselle”

  1. Virkkaaminen ja näpertely on kivaa vastapainoa liikunnalle. Viime syksynä innostuin myös virkkaamaan kouluaikojen jälkeen erinäisiä liinoja ja huiveja. Nyt on menossa huopaantuvasta langasta tossujen ja tumppujen kutominen. Mm. Lankava.fi sivuilta löytyy useita nättejä ja helppoja ohjeita virkattuihin mattoihin, liinoihin yms.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta