Rintatreeni yllätti

Me oltiin perheen kanssa viikonloppuna Pertunmaalla mökkeilemässä. Aika ”lomailuun” oli lyhyt ja olisi mielellään jääty pidemmäksi aikaa. Arki kuitenkin koitti, kotiin on aina kiva palata ja kakkoskotiini(salille) myös. Tänään olin reippaana jo klo 9 helsingissä ja salilla treenaamassa ennen työvuoron alkamista. Vuorossa oli rinta-hauis treeni joka yllätyksekseni sujui odotettua vahvemmin.

Punnersin vinopenkkiä vahingossa +5kg painavammilla kiekoilla kun oli alunperin tarkoitus ja sujui ihan hienosti. En koe olevani kovinkaan vahva, mutta sisukas kyllä. Tänään oli tarkoitus ladata vinopenkki laitteeseen kiekkoja todellisiin työsarjoihin 15kg per käsi. Lämmittelin 5kg limpuilla ja sit vielä pari lämmittely kiekkaa 10kg limpuilla. Sit ajattelin että pääsen helpommalla, kun vaihdan ne 10kg limput suoraan 15kg limppuihin. 15kg limput on meidän salilla keltaiset kiekot. Mä laitoin jotenkin ajatuksissani kuitenkin siniset..eli 20kg. Pumppailin hyvään tahtiin yhden sarjan ja ajattelin että nostan viimeisiin sarjoihin vielä +2,5kg per käsi. Vasta lopussa, kun olin purkamassa kiekkoja pois laitteesta, tajusin että olin tehnyt vinopenkkiä 22,5kg/käsi. Tavallisesti teen 15-17kg ja tiukkaa tekee. Olipas mukava kokemus tuo :) Että rohkeasti vaan välillä kokeilemaan niitä omia rajoja, saattaa tulla yllätyksiä. Vinopenkin lisäksi tein rinnalle peckdecin seisten ja istuen (ottaa vähän eri kohtiin) ja lopuksi pumppailin vielä leveää dippiä laitteessa, kunnon puristusta rinnalle hakien. Toimii!

PhotoGrid_1417451444049

PhotoGrid_1417451465281

PhotoGrid_1417451485600

 

Rinnan jälkeen siirryin hauiksiin, joille sain hyvät setit tekemällä hauiskäännön tangolla taljassa, hauiskääntö käsipainoilla vinopenkissä + vuorokädet käsipainoilla istuen ja lopuksi vielä taljassa narulla. Helpot liikkeet, meni täysin treenattavaan lihakseen ja pumppi oli kova. Niin kova, että sarjojen aikana jopa näin offilla ollessani suonet käsissä pyrki näkymään pintaan. Uutta mulle!

PhotoGrid_1417451529153

PhotoGrid_1417451618260

 

 

Tänään on siis joulukuun ensimäinen päivä! Jaan ennen jouluaattoa jokaisena päivänä instagrammin puolella numeroidun kuvan. Joulukalenterin tapaan. Eli jos sulla ei ole omaa joulukalenteria, niin seuraa instassa mun kalenteria, #saranjoulukalenteri ja pyydä kaveritkin seuraamaan. Luvassa on mm. reseptejä, treenivinkkejä, muutos- ja hassuttelukuvia :) Alla olisi nyt kalenterin ensimäinen kuva, jonka voikin työntää tuonne hassuttelu osioon :) Ihanaa kuluvaa joulukuuta kaikille! :)

PhotoGrid_1417444012065

 

 

sara

10 vastausta artikkeliin “Rintatreeni yllätti”

  1. Oot ihan mahtava! Ja mun esikuva, kun itellä tavoitteena vuoden 2015 syksy bodyfitness kisat!:) mukavaa joulun odottelua sinne!

  2. Mulla myös rintatreeni ”yllätti” viime viikolla,oli niin paljon porukkaa että oli pakko ottaa vinopenkkipunnerrukseen vähän painavampi tanko ja sehän nousikin ihan hyvin ja meni paremmin perille kuin sillä normaalilla pienemmällä ! :) Go Sara! Oot ihana !

  3. Pakko kompata ylläolevia näinkin vanhaan (?) julkaisuun! Onneksi on sinunlaisiasi terveellisen näköisiä, mutta silti kuumia salikissoja! Ei voi muuta sanoa, kuin huh huh! Käyttäisin taustakuvana koneella, jos kehtaisin ;)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta