Onneksi olkoon Sara, sinut on valittu…

 

Tänään treenattiin Monnan kanssa jalkoja ja etenki pakaraa ;)
Tänään treenattiin Monnan kanssa jalkoja ja etenki pakaraa ;)

Ennen kuin kerron että mihin mut on valittu, niin käydäänpä läpi pari asiaa. Edellinen postaus on selvästi saanut joidenkin silmät suurenemaan ja päät pyörimään. Muutama kommentikin on tullut. Tarkoitukseni oli kirjoittaa juttu siitä, miten mun henkilökohtaisella kisadieetillä minun oma minäkuva vääristyi ja silmä sokeutui peilin edessä. En siis edellisen postauksen pohjalta lähtisi yleistämään ja sanoisi että fitness on lajina epäterveellinen. Itse henkilöhohtaisesti koin dieetin loppuvaiheen todella rankaksi, jonka takia olin väsynyt ja näytin miltä näytin. Vaikka näytin väsyneeltä, en mielestäni näyttänyt kamalalta. Kokonaisuutta katsoen, olin ja olen edelleen tyytyväinen siihen, mihin lopputulokseen pääsin omalla päättäväisyydellä ja tahdon voimalla!

20140413_121431

20140413_123828

 

 

Epätoivon hetket kummitteli vähän väliä, jolloin usko oli koetuksella, mutta kun uskoin itseeni, saavutin paljon! Olin ensimmäistä kertaa kisadieetillä, ja kaavan oli siksi oltava sellainen kun se oli. Mulla oli ensikertalaiseksi todella paljon pudotettavaa, joten tehtävää oli paljon. Vaikka olin kovilla, nautin silti joka päivästä. Kisadieetillä olo on asia jonka tekisin uudestaan! Ja joskus vielä teenkin! Ei se ollut niin kamalaa ja ymmärrän täysin miksi ihmiset kyseistä lajia harrastaa. Tiedän monia lajin kilpailijoita, jotka selviävät dieetti ajasta mutkitta ja kunnialla. Meillä kaikilla on omanlaiset kisakokemukset. Et voi tietää ennen kuin koet. Mitä epäterveellistä on käydä aktiivisesti salilla? Entä siinä että haluat herätä aamulla aikaisin ja aloittaa päivän reippaalla aamulenkillä? Mitä epäterveellistä on lajissa, jonka takia olen oppinut syömään oikein? Ruokaa joka sisältää oikean määrän proteiinia, hiilihydraattia, rasvaa, vitamineja ja mineraaleja. Varmasti on epäterveellistä, jos jojoilee painon kanssa. Been there – done that! Nopealla tahdilla radikaali painon pudotus, jonka jälkeen nopea painon nouseminen ei tietenkään ole terveellistä. Siitä ei nyt kuitenkaan ollut kyse. Pitkälla aikajanalla pudotin hiljalleen painoa. En koe että olisin kituuttanut itseäni äärirajoilla. Mitä se sitten tarkoittaakaan… Meillä jokaisella on oma mukavuusalue jolla pysytellä. Se mukava ja turvallinen olotila. Tiedätkö? Mutta jos haluat tuloksia ja kehittyä, oli se sitten urheilijana tai vaikka viulun soittajana, tulee sinun välillä poistua sieltä omalta mukavuusalueelta. Vain näin voit kehittyä omassa lajissasi ja tulla siinä parhaaksi.

20140602_095401

20140602_101108

 

 

Otetaan esimerkki: Joko luet jostain tai kuulet kun joku kertoo sinulle, että on nyt vaikka kokenut aivan mielettömän kamalan ja rankan kisadieetin, tarkoittaako se sitä että meillä kaikilla on samanlaiset kokemukset? Meneekö kaikkien dieetit saman kaavan mukaan? Voin sanoa, että yksikään dieetti ei ole samanlainen. Meidän jokaisen kroppa ja pää toimii täysin erilailla. Ei siis yleistetä ja haukuta lajia yleisellä tasolla epäterveelliseksi. Lajista riippumatta, kaiken voi varmasti tehdä myös ihan päin v****a ja epäterveellisesti, mutta miksi kukaan toimisi niin. Uskon että missä tahansa urheilulajissa tai elämässä yleensä ihminen saattaa kokea hetkittäin rankkoja epätoivon aikoja, eikä se tee lajista tai ihmisestä sen huonompaa. Itsensä kehittämisessä kannattaa aina varmistaa, että kehityksen oikeaan toteutukseen ja tulosten oikeanlaiseen mittaamiseen panostetaan asianmukaisesti. Pääasia että olet onnellinen ja elät omaa elämääsi, niinkuin sinä itse haluat! Minä rakastan itseäni ja elämääni tälläisenä just näin ja nyt.

20140602_102320

20140602_102209

Ystävät <3
Ystävät <3

 

Tarkoitus ei ollut tulla koneelle kirjoittamaan avautumis postausta, vaan halusin kertoa teille että hain kouluun ja mut valittiin! Oon niin happy!

PhotoGrid_1401737350160

sara

18 vastausta artikkeliin “Onneksi olkoon Sara, sinut on valittu…”

  1. oo! onnea koulutukseen pääsystä ja tervetuloa vierailemaan Rovaniemelle! Ite näin samaisen koulutuksen ja jäin pohtimaan siihen osallistumista, mutta näköjään jäi tässä erässä pohdin tasolle! :) Onneks urheiluopistolla on tarjota paljon muitakin koulutuksia. :)

  2. Moikka! Onneks olkoon kouluun pääsystä ja upeesta kropasta! :) Pari kysymystä noitten kuvien liikkeisiin liittyen: onks toi pakarapotku tehokkaampi tollain smithissä tehtynä vai taljassa? Ja toi toinen liike niin mikä se on? ja ottaaks se samalla tavalla kun prässi? :) kiitos jo etukäteen!

    • Kiitos paljon :) tolleen smithissä oli todella paljon raskaampaa tehdä, ja otti täysin vaan pakaraan. ja toi toinen liike on ihan ku pystyprässi, syvälle vietynä ottaa tosi hyvin hanuriin ;)

  3. Onnea Ihana Sara ja tervetuloa Rovaniemelle opiskelemaan! :D Itse haaveilin tuosta koulutuksesta, mutta en ehtinyt ajoissa hakemaan, kun ryhmä jo täyttyi ja ehkä parempi niin, ois tullut vähän huonoon saumaan. Alan vaihto haaveissa ja jos tuo koulutus toisen kerran järkätään niin haen kyllä heti!

    Onnea vielä ihan mahottomasti!!! :) kerrothan sitten koulutuksen kulusta, täällä ainakin yks erittäin kiinnostunut! :D

  4. En tarkoittanut eilistä kommenttiani mitenkään pahalla, pahoittelen jos niin luulit. Tarkoitin sitä, että mielestäni laji ei ole kovin tervehenkinen jos noinkin hoikka kuin sinä, joutuu itkemään bikineissä oloa tai mettimään ”löysiä” sisäreisiä. Silloinhan harrastus on juurikin antanut sinulle vääränlaisen kuvan omasta kehostasi, joka taas ei ole millään tavalla tervettä.
    Se, että käy aamulenkeillä tai syö terveellisesti (en laske kisadiettiä terveelliseen syömiseen) ei tietenkään ole huono asia. Onko sinulle tosiaan näin väitetty?

    • Sitä tarkoitinkin. Että jos mun oma silmä on dieetin aikana stressin siivittämänä sokeutunut omalle kunnolle, ei se tarkoita että täytyy yleistää että koko laji on epäterveellinen. Mulle kävi niin, siitä otin opikseni, tajuan vasta nyt jälkeenpäin miten turhaa se oli, ja siinä se :)

  5. Onneksi olkoon!! :)
    Ja todella hyvä kirjoitus! Ensimmäisten kisojen ja dietin kautta opeit varmaan paljon uutta lajista ja omasta itsestä ja se on rikkautta! Itse olen oppinut joka kerta sekä lajista että itsestäni uutta ja homma jatkuu… :)

  6. Muutatteko koko perhe pohjoiseen? Ja kuinka pitkä rupeama on edessä?
    Näytät nyt kertakaikkisen upeelta, terveeltä,iloiselta ja säteilevältä. varmaan hurja kokemus tuollanen kisadietti ja ylipäänsä koko matka sinne lavalle, sullakin huikea muutos takana. mä olen itse saiarstanut syömishäiriön ja kyllähän siihen aikaan juuri tuollaisia ajatuksia päässä liikkui, kun oma kehonkuva oli vääristynyt, en tarkoita että fitness olisi yhtä kun syömishäiriö, vaan lähinnä tuota kisadietin aikaa, varmasti on vaarana juuri tuo sokeutuminen omaan kuntoon ja se että kisojen jälkeen pystyy hyväksymään kehon muutoksen ja sen että se kisakunto on vaan sen hetken.
    Aurinkoista kesää!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta