Kahden vuoden aikainen muutos kuvina

 

2012 ja 2014
2012 69kg  ja  2014 59kg

Ajattelin tälleen viikkoa ennen kisoja kirjoittaa toivepostauksen. Mua on useampaan otteeseen pyydetty lyhkäistä koostetta siitä, miten olen nyt ja tässä. Kerron mistä into liikuntaan ja elämäntapojen muutokseen lähti ja kuinka kaikki on tapahtunut. Missä ajassa ja miten. Olen jossain aikaisemmissa kirjoituksissa näistä jutuista kertonutkin ja osa kuvista on varmasti tuttuja, mutta muistellaan ja kun on tätä aikaa taas edellisestä postauksestakin kulunut, niin laitetaan muutamia uudempiakin kuulumisia ja vertailuja matkan varrelta. Päivitän saraliimatta instagrammia päivittäin, joten sieltä käydessä pysyy ajantasalla mun menosta ja meiningistä, kun pääsee seuraamaan kuvia ja jokapäiväisiä kuulumisia. Pahoittelen blogin sekavaa kuvien asettelua ja huonolaatuisia kuvankaappauksia blogista matkanvarrelta.

 

 

Tästä se lähtee :)

 

 

 

Kuva 2009, ajalta juuri ennen kuin tulin viimeisen kerran raskaaksi.
Kuva 2009, ajalta juuri ennen kuin tulin viimeisen kerran raskaaksi. Painoa yli 80kg

 

Tyttäreni ristiäiset 2010
Tyttäreni ristiäiset 2010

 

Kesä 2011
Kesä 2011

 

 

Ja sitten…

..kaksi vuotta sitten, vuonna 2012 kaikki alkoi, eikä loppua näy ;)

 

 

Blogini ensimmäisiä kuvia tammikuussa 2012
Blogini ensimmäisiä kuvia tammikuussa 2012

Olen aina pitänyt liikunnasta ja kilpailemisesta, mutta en osannut tehdä siitä säännöllistä elämäntapaa. Mulla ei siis ole juuri minkäänlaista urheilullista taustaa tai pohjaa. Olin jojoilija urheilun ja painon suhteen. Olen synnyttänyt 2 lasta ja molempien raskauksien aikana laiminlyönyt vartaloani täysin, pitäen raskautta tekosyynä saada syödä mielinmäärin ja mitä tahansa. Niin väärin.

 

Päätin julkisesti tammikuussa 2012 että nyt tai ei koskaan. Olin laihduttanut imetyksen lomassa lenkkeillen hiljalleen raskauskiloja ja jo tuolloin siinsi kaukaisesti silmissäni kaunis lihaksikas naisen vartalo, joka kilpailee body fitness lavalla. Tuo samainen haave oli ollut jo vuosia takaraivossa, mutta elämä ei antanut periksi niin intensiiviselle elämäntavalle. Kaikkea kun ei voi saada heti ja tuolloinen vartaloni muoto ja malli ei sitten millään istunut kisabikineihin, niin aloitin ”projektin”  raivaamalla ruokapuolen kuntoon.

Ensimmäisiä "julkisesti lyllerö" -kuvia nettiin
Ensimmäisiä ”julkisesti lyllerö” -kuvia nettiin

..huoh...ja nää kaikki on myös ladattu blogiin..oh dear lord..
..huoh…ja nää kaikki on myös ladattu blogiin..oh dear lord..

Paras bikinikuva jonka tuolloin itsestäni sain, ja olin niin ylpeä. Olin laihtunut muutaman kilon.
Paras bikinikuva jonka tuolloin itsestäni sain, ja olin niin ylpeä. Olin laihtunut muutaman kilon.Kävin salilla...Kävin salilla…

 

Kun olin saanut ohjeet kuinka syödä oikein, aloitin säännöllisen saliharrastuksen, joka pitää edelleen. Tuota ennen kävin salilla säännöllisen epäsäännöllisesti. 

..poseerasin...
..poseerasin…..ja otin selfieitä ;)..ja otin selfieitä ;)

 

Jalat vatsa ja takapuoli on ollut mulla se suurin ongelma alue
Jalat vatsa ja takapuoli on ollut mulla se suurin ongelma alue

 

Tarkoitushan oli pitää ns. välidieetti ennen ”offi” -kautta eli ennen sitä aikaa kun keräisin tosissani lihasta. Edelleen haaveilin body fitnessistä… Laihduin puolessa vuodessa mukavasti ja tuona aikana opin syömään oikein, treenaamaan sekä yhdistämään muun elämän keskenään.

Kun olin saanut karistettua turhaa rasvaa ympäriltä, poseeraaminenkin alkoi hiljalleen sujua
Kun olin saanut karistettua turhaa rasvaa ympäriltä, poseeraaminenkin alkoi hiljalleen sujua. Painoa n. 65kg

 

Minua jopa pyydettiin BrasilSul -treenivaate malliksi
Minua jopa pyydettiin BrasilSul -treenivaate malliksi

 

Mini me :)
Mini me :)

 

Välidieetti toimi, ja fysiikka paljastui läskien alta. Body fitness haaveelle näytettiin vihreää valoa. Halusin palavasti kilpailemaan ja kun pohja hyville elämäntavoille oli luotu, päätettiin silloisen valmentajani kanssa, että nyt on se hetki, kun voin alkaa suunnittelemaan omaa kisavuottani.

Päätettiin, että tavoite nousta kisalavalle olisi kahden vuoden kuluttua keväällä. Sitä kohti treenattaisiin ja tehtäisiin töitä. Treenejä muutettiin ja ruokaa lisättiin. Treenit kovenivat ja ruoka maistui sitäkin enemmän. Suoraansanottuna söin ku hevonen, koska innostuin entistä enemmän kovista treeneistä ja se vaati energiaa eli ruokaa. Pian huomasin painavani saman verran kuin jokin aika sitten, mutta kehon koostumus oli jotain aivan muuta. Kehonkoostumusmittaukset kertoi että läski on vaihtunut pikkuhiljaa lihaan, joka motivoi jatkamaan entistä kovemmin.

657

1589

15-4

 

 

PhotoGrid_1396710106865

 

Oppivuosien päälle siis reilu vuosi erittäin kovaa ja intensiivistä treeniä ja todettiin, että nyt on mahdollisuus jäädä dieetille ja katsoa mitä tämän kaiken ikirasvan alta kuoriutuukaan. Koska olin ollut ihan vasta ”hoikka” ja tämän jälkeen ”bulkki” , niin jännityksellä odotin kuinka vartalon malli on muuttunut, kun tiesin että olen saanut hieman lihasta. 

Syksy 2013
Elokuu 2013, paino 73 kg

 

Lokakuu 2013
Lokakuu 2013

 

Juuri ennen dieetille jäämistä
Juuri ennen dieetille jäämistä

 

Ensimmäinen kuntotsekkaus ja dieetin starttaus
Ensimmäinen kuntotsekkaus ja dieetin starttaus lokakuu 2013, 75kg

 

Helmikuu 2014
Helmikuu 2014

 

Ja sitten uudempiin kuviin ja tunnelmiin! Fiilis on katossa! Kisoihin aikaa viikko, joka menee hujauksessa. 3 päivää töitä, jonka jälkeen jään ansaitulle lomalle. Tää on niin siistiä ja nautin joka hetkestä! Enää ei ressaa mikään! ;)

 

Dieetin alussa lokakuussa 2013 ja maaliskuussa 2014
Dieetin alussa lokakuussa 2013 ja maaliskuussa 2014

 

Maaliskuu 2014
Maaliskuu 2014

 

Huhtikuu 2014
Huhtikuu 2014

 

Huhtikuu 2014
Huhtikuu 2014, 59kg

 

Dieettiä aloittaessa ja nyt
Dieettiä aloittaessa ja nyt

PhotoGrid_1396172552986

PhotoGrid_1396204623659

 

Tänään kummipojan synttäreillä
Tänään kummipojan synttäreillä

 

Ja tässä sitä edelleen porskutetaan dieetillä, ja viikon verran matkaa jäljellä :) Paljon on tapahtunut reilussa kahdessa vuodessa sekä nyt dieetillä ja voin sanoa että kyllä kannatti lähteä! ;) 

 

Ihanaa viikonloppua kaikille!

 

Kiitos Anna murulle tsemppaavasta ja kannustavasta tuesta ja ihanasta "kisa-lahjasta" jonka sain eilen <3 Rakastuin housuihin!!!
Kiitos Anna murulle tsemppaavasta ja kannustavasta tuesta ja ihanasta ”kisa-lahjasta” jonka sain eilen

 

sara

66 vastausta artikkeliin “Kahden vuoden aikainen muutos kuvina”

  1. Upee kehitys tapahtunut!!! Ei voi muuta toivottaa kun tsemppiä kisalavalle!:)

    Ihanat muutes noi maastovihreät ”reisitaskuhousut” tuossa loppupään ulkoilukuvassa!!! Mistähän ne mahtaa olla :)?

    • kiitos! :) hih, housut sai instagrammissakin kyselyä ja juttelua aikaiseksi, eli ne on Varustelekasta ja on miesten mallia :D

  2. Wautsi, hyvältä näyttää! Samaistun niin sun stooriin, paitsi ilman noita synnytyksiä :) dieettailin 10 kg läskiä pois viime syksyn aikana ja nyt siirtymässä pikkuhiljaa reversellä kohti offia. Sitten kasvetaan ainakin se reilu vuosi, ja jos näyttää siltä, niin sitten jäädään dieetille ja painetaan kisoihin. Tsemppiä ensi viikonloppuun! Katsomossa ollaan :)

    • moi ja kiva kuulla :) ja onnea onnistuneesta painonpudotuksesta :) kovasti tsemiä jatkoon ja kiitos vielä tsempistä :D

  3. Upeita Sara! Onnittelut jo tässä vaiheessa :) kivaa päästä näkemään sut lavalla viikon päästä, nauti!!!

    • kiitos, ja mukavaa että näinkin moni lukija on tulossa tapahtumaan viikonkuluttua! saa kannustaa ja kovaa ;) hih

  4. Tsemppiä kisoihin! Kovan työn olet tehnyt, nostan hattua!!! En voi muuta sanoa kuin, että hyvältä näyttää

  5. Mieletön muutos, antaa varmasti monelle voimaa jatkaa myös omia prtjetkteja, hassua kun en ole lukenut esittely tekstiä ikinä niin hyvin että olisin tajunnut että sinulla on kaksi lasta, antaa taas voimaa ja uskoa että myös perheellinen voi treenata reilummin

    • hei. se on aina mahtavaa kuulla kyllä, jos joku kertoo että mun oma työ ja rutistus on tsemoannut ja motivoinut muita jatkamaan. ja juu, perheellinenkin pystyy, kunhan osaa järjestellä vähän aikaa ;)

  6. Hei

    Jos musta tuntuu sun muutos valtavalta ja oon ihan kananlihalla sun puolesta ja fiiliksissä, niin en voi kuvitella miltä susta itsestä tuntuu:). Nää muutos kuvat on aina niiiiiin parasta katseltavaa. Kiitos kun jaoit ne.

    Onnea matkaan, ja nauti!
    http://istillcount.blogspot.fi

  7. Huipulta näyttää, kiva miten hyvin lihakset ovat säilyneet dieetin aikana ja läski vaan lähtenyt päältä! :) Onko siulla muuten rintaimplantti lihaksen alla vai päällä? Tsemiä loppurutistukseen!

    • hei ja kiitos. ja juu, kehonkoostumusmittauksenkin mukaan kaikki liha on säilynyt, ja rasvamassaa lähtenyt huimia kiloja :D ihanaa! :D mulla on implantit lihaksen päällä :)

  8. Hieno ja upea muutos! Täytyy sanoa, että olet kyllä ihan joka kuvassa, kaikissa elämänvaiheissa ollut tosi kaunis, silloin vähän ”pehmeämpänä” ja nyt kovassa tikissä ja kaikissa siltä väliltä! Hurjan työn olet tehnyt ja on hienoa nähdä, miten kroppaa ihan oikeasti saa määrätietoisella treenillä ja oikealla ruokavaliolla muutettua ja muokattua.
    Ihan hitoksee oot kyllä tehny duunia ja ihan älyttömän paljon tsemppiä sinne lavalle. Anna aurinkoisen hymysi häikäistä ne tuomarit :)

  9. Oot tehnyt todella upean työn! :) Tarinasi motivoi minua jatkamaan terveellisiä elämäntapoja ja liikuntaa näin raskausaikanakin. Odotan toista lastamme (RV 29+) ja innolla odotan pääsyä vaunulenkeille sekä ennen kaikkea oman lajini BJJ:n pariin, mitä en ole raskauden vuoksi voinut harrastaa. :)

    Näin blogin perusteella oot ihanan energinen ja positiivinen persoona. <3 Näytät lukijoille, että äitiys ei ole mikään syy laiminlyödä omaa hyvinvointiaan. Ihailtavaa! Tsemppiä viimeiseen dieettiviikkoon ja ihanaa kevättä. :)

    ellujumppaa.fitfashion.fi

    • Moikka Ellu ja kiitos kommentistasi <3 tosi mukavasti kirjoitit. paljon tsemppiä ja hyviä vointeja sinulle loppuraskauteen ja vauvan syntymän jälkeen <3 hienoa kuulla jos kirjoitukseni motivoi toisia, lämmittää mieltä ja siksi jaksan jatkaa bloggaamista, kun tiedän että se auttaa ja tsemppaa myös muita! Ihanaa kevättä sulle! <3

  10. Huomenta

    Täytyy vielä jatkaa kun eiliseen viestiin jäi kirjoittamatta, että toi polkkis sopii tosi hyvin ja miten se piristää ja laittaa miettiin että mitä jos itsekin repäisis ja leikkais. Tosi sporttinen polkkis ja hyvin sopii.

    Mira
    http://istillcount.blogspot.fi

    • Hei ja kiitos vielä tästäkin kommentista :) itsekkin viihdyn tukassa, oli siis oikea päätös kohdallani ;)

  11. Upea muutos sinulla! Olen seuraillut matkaasi blogin alusta asti, sulla on hyvä asenne ja positiivista energiaa :) Tsemppiä kisoihin!

  12. Huh huh, ei voi kun sanoa että ihan mielettömän työn oot tehnyt ja ihan mielettömät tulokset saavuttanut! :) Onnea valtavasti kisoihin!!

    Olet huikea roolimalli kaikille äideille – ja miksei muillekin :)

  13. Ääk, oot kyllä niin upeen työn tehnyt, että voit olla ylpeä! :) Täällä tsempataan sua myös viikon päästä, vaikka en paikan päälle, pääsekään..

  14. Voihan Sara! Muistan, kuinka alotin sun blogin seuraamisen joitain vuosia sitten. Olit mulle sellanen motivaatio lähde, ja sun hyvä energia ja halu tehdä tarttui myös muhunkin. Sulla on aivan mielettömän mahtava fysiikka, oot pitkä ja näyttävä ja todella nätti kroppa.
    Ihanan rohkeeta julkasta noita ”herkempiäkin” kuvia, ihan mieletöntä. Kaikki alottaa jostain, ja sä todellakin oot tehnyt upeaa työtä.
    Mahtavaa sitäpaitsi sekin, ettei sulla ole ns urheilijataustaa. Sillä vaan, että ihan p*skanpuhumistahan se on, ettei lavoille ole asiaa jos ei ole ollut urheilija. Tässä taas todiste sitäkin vastaan. :)

    Tsemppiä todella paljon, olet todella inspiroiva fitmama! <3

    • Voihan Kaisa :D kiitos ihanasta kommentista, ihanaa luettavaa <3 ihan parasta myös kuulla että motivoin myös sinua <3 ja kiiiitos paljon tsempistä, sitä tarvitaan! ;)

  15. Siis oot kyllä tehny niin hienon duunin etten edes tiedä mistä aloittaa :). Toki sulla lähtökohta mun näkökulmasta ei edes niin paha ollut mutta tää lopputulos on silti aika järjetön :). Yhden kysymyksen haluisin esittää, sulla selvästi on painoa pudonnut nytten kisadieettillä YLLÄRI, mutta kummassa olomuodossa sulla on mukavampi olla? Siis noinkin rasvaton ja kireä vai hieman enemmän bulkimpi?? Tsemppiä hirmuisesti kisoihin :)

    -hanna-

    http://laihdutusmatka2014.blogspot.fi/

    • heippa, ja kiitos viestistäsi <3 vastaus kysymykseesi, eli viihdyin offilla ollessani mukavasti, kun treenit sujui kovasti ja tein vähänväliä ennätyksiä salilla.. mutta kieltämättä tämä olomuoto miellyttää itseäni silmään kyllä enempi. en ole ikinä ollut näin hyväkuntoinen. vaatteetkin sopii kivemmin päälle ja voin muutenkin kyllä tosi hyvin. vaikka tosin dieetti todella alkaa veroittaa, eli kun tämä pikkuisena olo on aika uutta, niin olen väsynyt. mutta tarkoitus kisojen jälkeen on palata normaaliin olomuotoon, joka voisi olla siinä 65-67kg paikkeilla :D kiitos vielä tsempistä, sitä samaa sinullekkin <3

  16. Ihan mieletön muutos nainen!!<3
    On ollu ihan mahtavaa seurata kehitystä blogin ekasta kirjotuksesta tähän päivään :) oot ihan huikea motivaattori! Leuka kyllä loksahti lattialle kun näin noi kuvat, huuurrrrja minkä työn oot tehny! Saat ehdottomasti olla ylpeä itestäs ;) Omat haaveet lavalle nousemisesta vaan vahvistu :) Ja niinku joku tossa yllä kirjottikin, ni oot niiiin onnellisen näköinen, sä ihan säteilet kuvissa! :) Tsemppiä loppurutistukseen<3

    • hei ja kiitti :D kiva kun olet seurannut matkaani :) ja pidä ehdottomasti kiinni omista unelmista ja haaveista! ne toteutuu kyllä kun jaksaa ponnistaa ;) tsempit sinullekkin <3

  17. Moikka! Näytät tosi upeelta ja susta välittää tosi hyvät vibat! jatka samaan malliin :) kuinka pitkä sä muuten oot?:)

  18. oot ansainnu isot tsempit ja onnittelut kaikesta tosta mitä oot tehnyt..hienoa kiitos kuuluu sinulle.. tosta on hyvä ottaa meidän muidenkin mallia, vaikka kaikki ei kilpailekaan…kaikkea hyvää..

  19. WAU! Näytät upealta. B)

    Huomasin Instagrammista, ett olit tehnyt kuntopiiriä… Mitä liikkeitä teit vai onko ne kenties valmennussalaisuuksia? B)

  20. Alusta asti seurannut sun kuulumisia ja pitää sanoa, että wau!! Sinä teit sen! Mihin sitä oikeesti pystyy, kun jaksaa uskoa unelmiin?! Onnea Sara!!! :) upeeta!

  21. Moikka!! Ja wautsi wauuu!!:) hyvältä näyttää ja kova työ takana! Arvostan. Todella paljon onnea kisoihin, pakko kertoo nyt, et toimit motivaationa mulle:) (syksyllä olisi tarkoitus aloittaa myös kisavalmennus body fitnekseen;)

  22. Moi!

    Oon lukenut blogiasi säännöllisen epäsäännöllisesti ihan sen alkuajoista saakka, ja nyt vasta tulen kommentoimaan ensimmäistä kertaa. Oon seuraillut sun muutosta välillä aktiivisemmin, välillä passiivisemmin. Lueskelin äsken aivan muita juttuja liittyen kuntosalilla treenaamiseen ja tulit mieleeni, joten ajattelin tulla kurkkaamaan miten sulla dieetti edistyy. Ja jösses, sehän on edistynyt ihan jumalattoman hyvin, ja ihan viimesiä viedään! Sun kokonaisvaltainen muutos kahden vuoden takaisesta on ihan huikea, ja inspiroit minua ja varmasti monia muitakin, jotka haaveilevat kauniin lihaksikkaasta kropasta. Oot tehny hulluna töitä, ja nyt se selvästi palkitaan: näytät ihan jumalattoman hyvältä!

    Oot uskomaton nainen, ihan hurjasti onnea kaikesta mitä oot tähän mennessä saavuttanu ja tsemppiä kaikkeen mitä haluat vielä tulevaisuudessa saavuttaa! En voi olla sulle edes kateellinen kun tiedän miten hurjan työn oot tehny ja todella ansainnut kaiken mitä olet tähän mennessä saavuttanut!

    Terveisin se myös fitness-kropasta haaveileva pullukka, joka menee ihan varmasti heti huomenna salille!

  23. Good job, girl! Kävin ennen salilla, jossa oot töissä, niin oon sivusta seurannu tätä tarinaa niinku blogissa ja vähän livenäkin. Sitte muutin ulkomaille, mutta siitä huolimatta käyn säännöllisesti kurkkimassa, että mitä täällä tapahtuu. Ihan huikea meno sulla!

  24. Hurjasti onnea ja tsemppiä toivottelen täällä!!! Oot tehnyt hienon työn, joten toivottavasti nautit täysillä :)

  25. Moikka! Oon puolisen vuotta seurannu sun blogia ja NYT kirjotan ihka ensimmästä kertaa! Olin tänään kultsalla kannustamassa kaveria ja tuli fiilis, että pakko tulla tänne toivottaa onnea sulle huomiseen! :) Oot ihanan aurinkoisen olonen, pirtsakka persoona ja toivon kaikkea hyvää sulle huomiselle! Ennen kaikkea: NAUTI! Oot todella ansainnu sun hetkes ja kaikkien katseet! Ihan mielettömän muutoksen oot vieny läpi!

  26. Onnea viikonlopun menestyksestä!

    Löysin sun blogin ja instan nyt viikonloppuna ja olen niin onnellinen!
    Itselläni on 3 lasta, treenannut olen kovempaa nyt vuoden. Muutosta on tullut, näytän varmaan samalla kuin sinä jossain kohtaa. Varsinkin meidän jalat on niin samiksia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta