Työn täyteinen treeniviikko

 

Taas on ollut viikko aikas haipakkaa. Treeni kuviot meni tällä viikolla vähän sekaisin, kun kävin yllättäen yllytettynä tiistaina malmin EastBodyllä tekemässä selkä-hauis treenin. Olin tehnyt jo saman päivän aamuna etureidet, mutta Anna yllytti mukaan haistelemaan niitten jumppaa, niin päätin mennä, ja pääsin osaksi kovaa treeniä. On se hassuu miten rankkaa on tehdä välillä vähän erinlainen treeni, tai eri valmentajan ohjeistamana. Hyvä treeni oli, kiitos malmi ;)

20130514_185608

saran 1377

 

Keskiviikko aamuna oli sit treenit Monnan kanssa, ja treenattiin olkapäät-vatsat. Treenin ja kuvia löydät TÄÄLTÄ Monnan blogista.

saran 1380

saran 1388

 

Torstaina oli vapaapäivä treeneistä ja perjantaina takareidet-pakarat. Ennen treeniä kävin kuitenkin ystäväni Ninan kanssa aamu picnicillä, kahvin ja marjojen kera :) Seurana oli myös ihana Eki hauva <3

saran 1400

 

Sit treenattiin ne jalat ja treenin jälkeen jäin vielä tärisevin jaloin poseeraamaan ja harjottelemaan kävelyä, kuten tavallista :) En usko että sitä voi treenata ikinä liikaa :) Plus että jäinhän mä vielä työpäivän jälkeenkin Annan seuraksi kävelee, eli tupla treenit yhdelle päivälle :)

saran 1402

20130517_163435

20130517_164304

 

Eilen tuli sit pikkusen herkuteltua, jalkatreenin jälkeen söin kanakebabin riisillä ja sit kun kanamunan haku reissu lähti pikkusen lapasesta, niin ostoskoriin tarttui paljon muutakin munien lisäksi ;) Pikkusen suklaata ja naksuja ;) mums mums ;) Välillä on lupa hölläillä ;)

Treenin jälkeinen ateria :)
Treenin jälkeinen ateria :)

saran 1408

Tänään aamulla sit viel ojentajat ja normaalisti niitten kanssa ois hauikset, mutta kun olin ne täl viikol jo tehnyt, niin keskityin koko treenin vaan ojentajiin, ja olin tyytyväinen treeniin. Hyvin meni. Otettiin vähän erinlaisia liikkeitä taas, niin sai hyvän tuntuman ja pumpin ;)

Lämmittely, ojentajapunnerrus tangolla taljassa 2 x 20

Ranskalainenpunnerrus taljassa tangolla penkillä maaten 4 x 12-15

Ojentajapunnerrus mutkatangolla vastaotteella taljassa 4 x 12-15

Kickpack 5kg käsipainoilla 4 x 15/käsi

saran 1412

20130518_105350

20130518_105506

 

Huomenna vielä kertaalleen olkapäät, niin tämän viikon treenit on taas pulkassa.

Mitenkäs teidän muiden treenit? Maistuuko puulta vai mansikalta? ;) Niin ja hei, oon oikeesti niin pöllö näiden netti asioiden kanssa kun en osaa mitään, mutta yritän saada tän blogin pian ajantasalle, eli hoitaa noi blogilista ym jutut kuntoon.. Instagrammista mut löytää nimellä sarastara, edelleen ;)

 

Sara

 

sara

8 vastausta artikkeliin “Työn täyteinen treeniviikko”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta