Treeniä treenin perään

Sehän on jo tiistai! Vitsit nää päivät menee ihan hujauksessa! Kohtahan on jo kesä :) Tulin tekemään pienen päivityksen vielä näin tiistain puolella :) Mulla on ollut tänään varsin onnistunut ja mukava päivä, näitä lisää kiitos!

Hassuilla on halvat huvit ja ihanilla ilmaiset, vai miten se menikään ;)

Viikonloppuna oli tosiaan miesten nyrkkeilyn SM-kilpailut, ja meidän salin seuran pojat loisti upeasti! Eilisessä finaalissa 2 kultaa ja yksi hopea! Onnea pojille vielä! Hyvä Helsingin Urheiluseura! Oli muuten kisojen parhaaksi valittu seura btw ;)

Olen nyt ollut 2 päivää ilman maitotuotteita. Puuron oon aamulla syönyt valkuaisten kanssa ja välipaloiksi oon vetänyt mm. leikkeleitä, tonnikalaa ja munia. Olo on aika-ajoin turvonnut silti. Mutta ei tosin niin pahasti kun esim rahkan syönnin jälkeen. No seurailen tilannetta nyt vähän pidemmän aikaa, ja kirjoittelen ruokapäiväkirjaa, joskohan se epäkelpo ruoka-aine löytyisi. Tai mikälie muu aiheuttaja…

Lähikuvaa aamupalasta. Puuroa, vehnäleseitä, 2 valkuaista, soijalesitiinirakeita, mangososetta

Mulla oli eilen pitkästä aikaa iltatreeni. Tavallisesti käyn aina aamuisin ennen töitä salilla, mutta eilen oli aamu buukattu täyteen muuta (lue kauneudenhoito juttuja) joten en ehtinyt salille kun vasta töiden jälkeen ilta kahdeksalta. Outo aika mulle treenata nykyään, ja oli vähän orpo olo salilla, kun kaikki laitteet ja haluamani painot oli varattuja. Hetken siinä tein sotasuunnitelmaa, ja hyökkäsin penkin ja käsipainojen kimppuun niiden vapauduttua :) Meidän salilla on ruuhkaisinta yleensä klo 17-20 välillä, ja kuten eilenkin, niin väenpaljous helpotti heti puoli ysin kieppeillä. Ennenhän mä treenasin milloin mitenkin. Riippuen siitä milloin sain lapsille hoitajan. No nyt kun kaikki lapset on aamuisin koulussa ja päiväkodeissa, niin ehdin ennen töitä jumppaamaan. Tykkään siitä että oon saanut mun treenit suht säännöllisiksi, se helpottaa hurjasti.
Tein eilen illalla olkapäät ja ojentajat.

I love my… life ;)

Taas on epähuomiossa joltain työntekijältä (lue minulta) jääny salin peili pesemättä ;)

Oiva aika lähteä kotiin pitkän päivän päätteeksi

Tänään sain virallisesti mun kirurgilta luvan alkaa tekemään rintaa, joten pitkän tauon jälkeen kävin päivällä vähän kokeilemassa miltä se tuntuu. Hyvältä vaikutti, sain hyvän tuntuman uudelle varustukselle ja tuntu et reeni meni oikeesti perille asti :) Hyvä hyvä, nyt siis kevyesti taas rinta treenin pariin, eikä enää tartte soveltaa ja jättää liikkeitä pois ohjelmasta. Rinnan lisäksi tein normaaliin tapaan hauikset.

Alkaa varmaan tulee kaikille tutuksi tää Sporttikujan punainen pukuhuone :)

Talo on taas hiljainen, kun koko muu perhe nukkuu. Käytän tilaisuuden hyväksi ja laitoin juuri saunan päälle. Ajattelin vielä ottaa rauhassa löylyt ja kokeilla uusia ihania vartalonhoitotuotteita, jotka sain eräältä mun ihanalta asiakkaalta ;)
Huomen aamulla mulla on tiedossa kuulemma kunnon rääkki. Ohjattu selkätreeni, cant wait! :) Siitäpä lisää sitten huomenissa!
Huomiseen!

 
 
 
 
 
Sara
sara

31 vastausta artikkeliin “Treeniä treenin perään”

  1. Aijaijai miten nätisti on muotoa tossa sun yläkropassa! Oon tsekkaillu sun viime aikojen hauberikuvista muutenki että sillä osastolla on kyllä tapahtunut jotain mullistavaa lyhyen ajan sisään. Perässä tullaan :D

    • hiljaa hyvä tulee ;) on kyllä totta että itsekkin olen huomannut ihan vasta jotakin kivoja muutoksia, nhe tulee ihan yhtäkkiä ;)

    • Kerttuuu.. <3 eikai nyt ihan joka bloggauksessa!? toisin ku sulla! ne sun ihanat treenihousut jää sulle kohta pieneksi kun sun jalat ottaa lihaa niin hyvin ;) lähetä ne housut sit mulle ;) hihi <3 <3 <3

  2. Oli muuten mahtavan näköinen se jalkapallo kakku minkä olit leiponut (varmaan aika kauan aikaa sitte). Mistä oikein löydät niitä hyviä reseptejä? :) Pojalle kun pitäis keksiä jotain kun synttärit lähestyy… Aivan mahtava blogi sulla muuten, odotan aina innolla seuraavaa postausta! :)

    • Moikka :) aikapaljon keksin omasta päästä reseptejä ja kokeilen. kinuskikissan sivulla on myös paljon kivoja reseptejä, jos pää lyö tyhjää :) meillä oli pojalla viimevuonna 2 eri kakkua, star wars ja jalkapallokakku :) leipominen on kivaa :D kiva että tykkäät blogista ;) palaillaan! :)

  3. No juu, sulla on kyllä haba kasvanu! Kasvaispa mullakin… tohon vatsajuttuun vielä. Syötkö paljon paprikaa? Sehän on yks aika yleisimmistä vatsavaivojen aiheuttajista. Ite jouduin vähän aikaa sit jättämään paprikan pois eikä oo muuten sen jälkeen mitään ongelmia ollu :)

    • JONNA!!! :) sullahan o9n ihan mega haba!!! :D ja pöh.. en kyl syö paprikaa, tosi harvoin.. eli tuskin johtuu siitä.. mikähän se on :( pöh

  4. Upeat habat! Paljonko ympärysmitta korkeimmasta kohdasta jännitettynä? Rasvaahan sinulla ei hirveästi ole. Hienoa työtä teet, ei voi kuin ihailla, ja asettaa itsellekin tavoitteita, vaikka tuollaiset habat ensin. :) -Sisse-

  5. Mietin tota sun turvotusta.. Itellä oli samoja ongelma (mulla on laktoosi-intoleranssi) ja mietin mistä johtuu kun kaikki tuotteet laktoosittomia.. No sit keksin ton puuron! Oon syönyt sitä vähintään kerran päivässä (Elovenan kaurahiutaleita & kauraleseitä). Jätin puuron pois (nyyh) ja vaiva hävisi! pitäiskö sunki kokeilla?

    • voi eii.. en pärjäis ilman puuroa :( kokeilen sitä, jos se alkaa olee vihoviimeinen toivo :( nyyh :)

    • Joo koita jos mikään muu ei auta, luulen et omal kohdal tapahtunu joku herkistyminen kun vedelly sitä ihan kiitettävästi.. Toivottavasti vaiva selviää!

  6. Moikka!Itselläni ollut samanlaista turvotusta ja kysyin sitä valmentajaltani. Hän sanoi että kuitua ei tule tarpeeksi ja proteiinit jää mahaan ”makaamaan”. Olen nyt lisännyt vehnäleseitä illalla rahkaan ja olo on hieman helpottunut. Saan siis tietysti kuituja myös muista lähteistä, mutta en siis ilmeisesti riittävästi. Kokeile jos toimisi myös sulle : D

    • mä syön vehnäleseitä puuron ja rahkan joukossa, mutta ehkä liian vähän? pitää kokeilla lisätä vähän :)

  7. Heips: mä käyn salilla kolme kertaa viikossa ja treenaan koko kropan kerralla. Millanen jaksotus olis parempi homma?t. Aloitteleva harrastelija

    • Moi. kun olet jonkun aikaa käynyt salilla käyden koko kropan läpi, voit jakaa treenin 2 jakoiseen, jolloin käyt esim yläkropan ja alakropan läpi eri päivinä. :)

  8. Heippa, olisin kysynyt brazil sulin housuista, että ovatko mustat sport legginssit (missä hieman vajaa lahje pituus) hyvät myös vapaa-ajalle noin niinkun verrattuna ”tavallisiin” legginseihin?Ja ovatko ne täysin mustat ja onko materiaali sellasta tukevaa, pehmeää päällä? kiitos jos jaksaisit kertoa mielipiteesi ennen kuin tilaan.. terkuin, H :)

    • Moikka. Joo ehdottomasti! Housut on just sellaiset tukevat mutta pehmeät! tuntuu kun jakat saiai paremman ryhdin noi housut jalassa, kun ne tukee niin hyvin :) ja sopii hyvin vapaa ajallekkin :) BrasilSulta on tulossa samaa materiaalia olevia farkku legginssejäkin, en malta odottaa!!! :)

  9. Voi Sara miten ehdit arjen mukana kun on treeniä, ja lapsille pitää saada ruokaa ja vielä leipominen ja töihinkin vielä? Kylläpäs olen kade :)

    • Ilmeisesti hyvin, kun on aikaa käydä lounastelemassa ja hoiutaa kauneuttakin välillä ;) Tänään lounaalle ja pian on taas kynsihuolto :) Arki on ihanaa, ja asiat on vaan järjestely kysymyksiä ;)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta