Tauon jälkeen salilla!

No nyt on hymyilyttänyt edellispäivät :)
Kyllä terveet hampaat tuo niin paljon enemmän rohkeutta ja itsevarmuutta.

Tänään oli se päivä, jota olen viimeiset 2 viikkoa odottanut.

Pääsin treenaamaan pitkästä aikaa salille hammasleikkauksen jälkeen! Oujea!
Ja hyvä treeni olikin. Sain sovittua treeniseuraksi Markon, joka treenaa meidän salilla myös kovaa vauhtia omiin kisoihin ;)
Oon enemmän kuin kiitollinen siitä että mulle on suotu niin hieno tilaisuus, että saan tutustua salin kautta upeisiin ihmisiin. Ja miten hienoo on se, että pääsee treenaamaan yhdessä ihmisen kanssa joka tietää tästä hommasta varmasti tuhat kertaa enemmän ku mä!
Välillä sinne treeneihin tarvitsee oikeasti jonkun piiskaamaan ja huutamaan niitä pakkotoistoja, ja tänään oli just sellainen päivä.
Vaikka aluksi tuntui että olin energiaa täynnä koko tyttö, niin kyllä tää rouva myös hyytyi ihan jo muutaman sarjan jälkeen. Mutta loppujenlopuksi tää oli kyllä aivan mega upee treeni, kiitos M ;)

Ajattelin tosissaan aloittaa kevyesti ja treenata vaan selän, mutta Markon kannustuksesta sain todella hyvän pumpin selän lisäksi myös hauiksiin, joten tein lisäksi vielä muutamat sarjat niille.

Treenivaatteet @ gazoz.fi -15% alennus koodilla sara1

Meillä alkaa huomenna salilla siis remontti. Olen lupautunut olemaan itse kohteessa paikan päällä mahdollisimman paljon, jotta kaikki saataisi hyvissä ajoin kuntoon. Joten jos musta ei taas kuulu muutamaan päivään, niin tiedätte että mulla on suht työntäyteinen viikko meneillään :)

Joululahjatkin suurimmaksi osaksi vielä ostamatta, omat lahjat oon kyllä ostanut, mutta mites ne muut? Öhömm.. :) No kyllä vielä ehtii, tavalliseen tapaani käyn aattona ostoksilla, ja menetän hermoni siellä satojen muiden kanssa shoppailijoiden kanssa :)
Eilen kävin Pentik:illä ostamassa mm. koko perheelle (lue itselleni) joululahjaksi lampun, josta oon jo kauan haaveillut, ja päätin että ei kai sitä tartte paketoida, suoraan paikoilleen vaan ;)

 
 
 

Huomenna taitaa hei tulla vuoden viimeinen Bodaus -lehti ;) Kärkkykääpäs lehtihyllyjä ;)
Nyt kauniita unia kaikki!
 
 
Sara
 

sara

16 vastausta artikkeliin “Tauon jälkeen salilla!”

  1. Woohoo! Mainiolta kuulostaa. Mutta muista kummiskii kuunnella kehoa – tauon jälkeen aloitus kevyemmällä treenillä voi olla fiksua. Kovat treenit kun kuitenkin on edessä ihan varmasti.Ja Bodaus-lehteä kärkytään heti huomenissa! :)

    • moi. juu ihan suht kevyttä se treeni viel oli ;) hih.. ja ei ollu tänäänkää tullu lehti.. tällä viikolla kuulemma ;)

    • moikka. lampun jalka oli 115 ja varjostin tais olla 25.. eli suht hintava, olinkin siitä jo hetken haaveillut :D

    • Ohhoh, no mun haaveiluni alkoi nyt. Saa nähä koska täytyy astella pentikille :) Ehkä asetan itselleni jonku kuntoilutavoitteen ja ostan sen jos/KUN tavoite täyttyy ;)

    • hih.. juu se on kyllä ihana :) ja toi kuntoilutavoite on hyvä juttu! mäkin teen usein niin, jonku treenivaatteen kanssa esim :)

    • ei nii..ei ollu tänäänkään :( tällä viikolla kuulemma..ja kuulemma viel alkuviikosta.. no katsotaaaan ;)

  2. Moikka! Olisi kiva lukea yksi postaus vaihteeksi päivän ruokavaliosta kuvineen. Ylipäätänsä olisi kiva jos päivittäisit mitä jossain vaiheessa vaihtuneeseen ruoka ohjelmaasi kuuluu, muuta kuin aamupuurot :)Olet tehnyt ihan mieletöntä työtä, näytät jo nyt ihan huippu hyvältä! Kaunis Sara!

  3. Hieno juttu Bodaus-lehdessä ja sieltä pystyi lukemaan mahtavia uusia asioita mitä on sulle tulossa =)! Onnea kaikesta jo saavutetusta, mitä vielä onkaan edessä…. ;)?? Ihanaa joulunaikaa teidän perheelle!! hah, minua huvitti tuo aattona lahjojen ostelu: itse ostan kaikki hyvissä ajoin ja just eilen mietin että ei kai kukaan enää tosissaan aattona mene kauppaan niin ystäväni sanoi (viime tipan ihminen =) että menepäs kuule joskus katsomaan mikä härdelli siellä on…. =D Kai sekin pitäisi joskus kokea!

    • heippa. ja kiitos :) heh..joo mä oon just semmonen viimetipan ihminen..arghh.. harmittaa jo valmiiks, että vois vaan olla kotona, ni pitää viel ähtee shoppailee :) mutta ei siinä muu auta :) Ihanaa joulua myös sinulle! <3

  4. Ihana lamppu, löytyy meiltäkin :) Tosi nätit hampaat sulla! Ja muutenkin nätti kroppa! Itsellänikin on 3 lasta ja iso projekti edessä painonpudotuksen suhteen.. Tänään suklaalevy vei voiton, tarkoitus on aloittaa tiukempi linja! Tsemppiä haen blogistasi :) -Mari

    • moikka. joo lamppu on iiihana! kiva että säkin olet saanut sisustukseesi sellaisen. nyt iso tsemppi päälle! Kyllä sä pystyt siihen! :) jouluja! :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta