Yritys 2: Treeniä, lepoa, tuloksia

Joo eli huomasin tossa hetki sitten että tämä kyseinen postaus, jonka jo aamulla postasin, oli hävinnyt blogista jonnekkin. Töissä koneella katsoin, niin ei löytynyt edes luonnoksista.
No nyt kotikoneelta löytyi luonnoksista, mutta vain osa tekstiä, eikä kuvia. Lisään siis nyt tän uudestaan kuvien kanssa, ja kirjoittelen ne mitä puuttuu…

Aamuinen postaus meni kutakuinkin näin:

Huomenta!

Tän kuluneen vuoden sisälle on mahtunut monen monta sairastumista ja loukkaantumista.
Aluksi oli pitkä vatsaflunssa, jonka takia olin pari viikkoa pois pelistä. Sit ei parantumisen jälkeen mennyt kauaa, kun taas olin kipeenä, vuorossa oli ihan perus flunssa, josta käsin viikon. Noo, tyhmästä päästä kärsii koko ruumis, joten palasin flunssan jälkeen vähän turhan aikasin raudan kimppuun, ja siitä seurauksena paha keuhkoputken tulehdus, ja 2 viikon antibioottikuuri ja treenitauko.
No nyt on jo yksi viikko takana treenitaukoa tän hammasoperaation takia, ja toinen edessä.
On siis tullut ”levättyä” ihan urakalla tämän vuoden aikana, ja se alkaa nyt just tällä hetkellä ottamaan aika kovasti tonne pääkoppaan! Halu ja hinku salille on käsittämätön! Aivan kuin osa musta olis siellä kokoajan, mutta ei voi tehdä mitään! Se että oon salilla duunis, ei helpota tällä hetkellä tätä oloa yhtään, haluun reenaamaan, en vaan katsomaan ku muut reenaa!

Tälläkertaa lääkäri sanoi, että treenikielto siihen asti kunnes tikit poistetaan, ja tikkien poistossa tulisi vielä kysyä uudestaan ja katsoa tilanne. Mulla on torstaina tikkien poisto, eli katsotaan jos viikonloppuna ottais jonku kevyen reenin. Toissapäivänä kävin kävely ja pose treeneissä Erican kanssa ja eilen kävin aamulenkillä. Pääasia on että noi haavat ei alkais vuotamaan, eli ei mitään paineita nostattavaa treeniä nyt, vaan kevyttä kävelyä ja just esim poseja :)



Maha on vähän pömppö, on tullu syötyy mut ei reenattuu :) Erica nauroi sille :)



 
 
 
 
 
 
 
Mutta vaikka olen ollut paljon kipeänä, niin uskon että loppupeleissä se ei oo tehnyt muuta kuin hyvää. En tiedä olisinko muuten osannut pitää taukoja ja levätä kunnolla. Ja välillähän täytyy muistaa levätä!
Ja nähtävästi tullut myös jonkin näköistä tulosta, kun vertailee näitä seuraavia kuvia keskenään :)  Eli olen varsin tyytyväinen tähän vuoteen. Ensi vuosi vieläkin kovemmin ;)
 
 
Tammi 2012

Kesä 2012

Joulu 2012
 
 
Juttelin äskettäin Erican kanssa, ja mulle oli kuulemma tullut kommenttejakin tähän postaukseen, ja nyt en näe niitä, kun se virallinen postaus on kadonnut :( Nyyh.. ellei se palaa jotenkin takas joskus :)
Onko muille käynyt näin? Että kokonainen postaus on kadonnut kuin tuhka tuuleen?
 
 
 
 
Kivaa illan jatkoa!
 
 
 
Sara
 

sara

30 vastausta artikkeliin “Yritys 2: Treeniä, lepoa, tuloksia”

  1. WAY TO GO GIRL ! Erittäin motivoivat kuvat. Kärsivällisyys ei oo itselläkään ässä hihassa, polvileikkauksesta nyt 17 viikkoa ja vasta helmikuussa saa tehdä kunnon jalkatreenejä. Pää on kovilla mutta siten jaksetaan tulevat takapakit paremmin, kuten lihakset myös henkinen vahvuus kehittyy ;) tsemppiä!

    • Moi. Joo kärsivällisyyttä on täytynyt munkin opetella :) tästä vaan suunta ylöspäin :) kiitti tsempistä! :)

  2. Wau siis samaa mieltä edellisen kanssa, ihan huikea muutos ja antaa tähänkin suuntaan kyllä motivaatiota roimasti! Kyllä vuoden aikana voi saada ison muutoksen aikaan. Tsemppiä paranemiseen!

  3. Onpa sinua vaan vastustanu, mutta onneksi olet noin sisukas. Toivottavasti ens vuonna on parempi tuuri. /: Mutta onnistuit taas motivoimaan tätäki lylleröä! :D

  4. Hei. Mikä olet ammatiltasi vai onko sinulla ammattia? Onko kuntosaleille mahdollisuutta päästä työharjoitteluuun?

  5. Vau, aivan mahtavaa sun kehitys on kyllä ollut! Ja tulee varmasti olemaan jatkossakin :)Tuo alin kuva, se on mun uus motivaatiokuva! ;) Upean näkönen, ja mun mielestä noin ”vaaleempana” paremmankin näkönen, en tiedä johtuuko valosta vai ootko oikeasti vähemmän ruskee :) Tatuointikin on kuvaltaan& ihan melkein paikaltaan sama, minkä ajanvaruakseen oon tässä jo kauan aikaa rohekutta kerännyt. Tai itseasiassa olin jo astumassa tatuointiliikkeen ovesta sisään, mutta se olikin just sinä lauaantaina poikkeuksellisesti kiinni enkä asu itse Tampereella missä olis se tarkotus käydä ottamassa! Sitten aloin ajatella, että jos se oli joku merkki, mut ei, en mä ole vieläkään muuttanut ajatuksiani :-D Seuraavaa Tampereen reissua odotellessa! ;)

    • Hei. kiitos kivasta viestistäsi. niitä on aina kiva saada :) motivaatiokuva, voi sua :)joo toi keskimmäinen kuva on kesältä, ja olin tosi ruskee, en enää niinkään :)tetuoinnit on kivoja, ne sopii vaan joillekkin niin hyvin, että käy ihmeessä ottamassa jos oot aivan varma että haluut just sen :)kivaa joulunaikaa :)

  6. Lihas kasvaa levossa ja niin edelleen! Ja niin, kuten sanoit, ehkä hyväkin, että nyt oot joutunut kunnolla lepäämään tiukan syksyn jälkeen.Oot edelleen mun henkinen tsemppari :)

  7. Tulihan sähköposti kuitenkin perille,tai oikeastaan postit?Terkuin MaaritJos tuli,niin hyvä niin. Vastailet kun kerkiät :)

  8. Huikeaa kehitystä tossa olka-selkäakselilla :oTsemppiä ja kärsivällisyyttä, vaikka tiedän kokemuksesta, ettei pakkolepo helppoa ole.Loppuelämä on kuitenkin aikaa treenata kovaa!Salla

    • hei, ja kiitos kivasta viestistä :) ja todellakin, loppuelämä aikaa, eikä mihinkään kiire, vaikka tavoitteita onkin :D

  9. Siis nyt takkuaa taas jokainen sovellus, oon nimittäin yrittäny laittaa sulle mailia pariin otteeseen tänään, mut gmaili ei suostu yhteistyöhön…Aaaaarrrggh. Tää tekniikka on niiiiiiin mua vastaan :-D

  10. Mä niin tunnen sut! Kärvistelly flunssassa koko viikon ja tänä vuonna erityisen paljon sairastellu.. Ja mullekku sanottii et liikunta parantaa vastustuskykyäkin! ;D Mut voimia sinne, ite aion loppuviikon parantua kanakeiton avulla!startafight.blogspot.fi

  11. onko sulla mahdollisesti mitään enne/jälkeen mittoja?nää kuvat kyllä on todellisia motivaattoreita! jatka samaan malliin ;)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta