Sammakoita fitness treenileirillä

Lauantai aamuna auto starttasi klo 9 kotipihasta ja lähdettiin kohti keravaa ja Power & Fitness Centeriä.

Muistatteko kun ilmottauduttiin Erican ja Helen kanssa treenileirille jo viime talvena, ja näin nopeasti se aika on mennyt! :) Ihan hujauksessa!
No mutta pidemmittä puheitta meenpäs suoraan asiaan, eli päivän kulkuun.

Leiri alkoi klo 10, ja ensimmäisenä oli ilmoittautuminen ja treenikamojen vaihto. Meitä leiriläisiä oli 10, eli just sopivan kokoinen joukko.

Aloitettiin päivä kokoustiloissa, jossa käytiin vähän suullisesti läpi päivän kulkua ja kaikki esittelivät toisensa, ja kertoi itsestään ja siitä miksi oli kyseiselle leirille ilmoittautunut.

”Moikka, olen Sara helsingistä, ja tulin leirille hakemaan uusia kokemuksia ja vinkkejä treeneihin. Olen viimeisen 10v aikana seurannut ja ihaillut fitness lajeja, ja haaveillut omasta body fitness vartalosta. Olen äiti, ja viime vuoden ajan laihduttelin hiljalleen jämähtäneitä raskauskilojani. Nyt tarkoitus on vaan kerätä tasaisesti lihasta jokapuolelle, ja valmentajani kanssa päätettiin että yritetään saada paketti kasaan kevään 2014 body fitness kisoja varten” ;)

Että semmoinen sammakko :) No julkistahan tää mun treenaaminen on ollut jo kohta vuoden, joten olkoon! Eli kisatavoitteet on nyt lyöty lukkoon. Ja toki jos alkuvuonna 2014 tilanne näyttää siltä, että en oo viel valmis, niin sit en vaan viel mee kisoihin. Mutta tohon kuitenkin tähdätään! GO GO MINÄ! ;)

Noniin mutta jatketaanpas. Kaikki siinä esitteli itsensä, ja leirin vetäjät, Maija Elovaara ja Marjo Krishi kertoivat myös muutamalla sanalla itsestään :)

Leiri oli siis tarkoitettu kaikille aiheesta kiinnostuneille – niin fitness kuin classic body building.
Jokaisella leirillä joku fitnessin, body fitnessin ja classic body buildingin sekä kehonrakennuksen huipuista paljastaa treenisalaisuuksiaan ja opastaa kehittymään kuten hän.
Meillä oli kunnia päästä treenaamaan upean Heidi Sorsan kanssa :)

Treenattiin päivän aikana kaksi kertaa. Päivä oli pitkä, mutta hyvin sen jaksoi, kun oli oikeat eväät mukana ;)

Ensimmäisenä treenattiin takareidet ja keskivartalo Marjon ja Maijan kanssa, ja loppupäivän olkapäätreenit veti Heidi.

Kerron muutamista liikkeistä vähän tarkemmin ja nää selitykset näihin liikkeisiin ei välttämättä oo mitä parhaimmat, mutta yritän kuitenkin :) 

-Aloitettiin perus polven koukistuksella. Mahalteen vaan laitteeseen makaamaan ja lopussa kun tuodaan nilkkojen päällä oleva paino kohti pakaroita, niin nostetaan vähän polvea alustalta, jolloin sai viel semmoisen loppu puristuksen sinne pakaran alaosaan.
Siitä sit suoraan lattialle, jalat pallon päälle, ja lantion nostoja.

Sit jatkettiin vielä takareisillä ja kanadalaisella maastavedolla, joka eroaa normi mavesta sen verran, että lopussa, kun tanko tuodaan alas lattiaan, niin käytetään peppu alhaalla, käyden kyykyssä, ja siitä sit peppu taas ylös ja taakse ja tanko samalla ylös. Upea liike!

Sen jälkeen omalla painolla takareisi/pakara treeniä, kun käytiin smithin alle makaamaan, roikkuen tangosta. Asento sama kuin alla olevassa kuvassa, lantio pidetään tiukkana ylhäällä ja siitä sitten työnnyttiin eteenpäin, puristaen pakaroita ja palattiin hitaasti takas tangon alle. Tosi raskas, varinkin kun tehtiin se suoraan ton maven jälkeen superina :)

Viimeisen sarjan jälkeen joutui melkein konttaamaan, ja vielä oli päivää jäljellä monta tuntia! JES! IHANAA; mä mietin! :)

Siirryttiin keskivartalon lihaksiin ja vatsa jumppaan :) Huh.. mulla on maailman huonoimmat vatsat, nyt sen viimeistään tajus :) Osa liikkeistä oli ennestään tuttuja, mutta ku niitä ei oo pitkiin aikoihin tehnyt, niin arvatkaa vaan kenellä on tänään niin kipeet vatsat, että ei voi ees nauraa :D Jep, mulla! :)

Maija opastaa

Lisää kuvia joistain liikkeistä voit käydä katsomassa Erican eilisestä postauksesta TÄÄLTÄ

Vatsajumpan jälkeen palattiin kokoustiloihin ja kaikki pääsivät omien eväidensä kimppuun :D
Nam, kylläpäs olikin jo nälkä, ja kylmät perunat, kanasuikaleet ja parsa maistui enemmän kuin hyvin! <3

Ruokailun jälkeen Heidi kertoi hänen lemppari treenistä, eli meidän tulevasta olkapäätreenistä jossa oli muuten super monta liikettä! Plus lämmittelyt. Paljon sain uusia vinkkejä, joita on kiva ottaa jossain vaiheessa kokeiluun, ni saa lihaksille sellasta sopivaa uutta ärsykettä :) Paljon käytiin läpi käsipainoilla tehtäviä liikkeitä mm; vipunostot eteen ja sivulle, pystypunnerrukset, takalohkot ja pystysoutu.

Opeteltiin myös räjähtävää liikettä smithissä, kun tehtiin pystypunnerrus tangolla nopeella temmolla. Käytiin myös muutamia hyviä olkapää laitteita läpi. Paljon asiaa ja paljon uutta opittiin.

Marjo ohjaa

Treenien jälkeen käytiin vielä mielenkiintoista keskustelua meidän tavoitteista ja Maija ja Heidi teki kaikille halukkaille pienen kunto tsekkauksen.

Heidi ja minä

Mulla on kuulemma aivan body fitnessiin sopiva kropan malli ja nyt kun saan tasaisesti lihaa jokapuolelle, niin voin ehdottomasti kisata jo vuonna 2014!  Oon tehnyt hyvin pohjatyötä, eli lähtökohdat on hyvät. Se oli kiva kuulla :)

Että semmonen postaus ja semmoinen leiri. Jäi tosi hyvä maku koko päivästä ja leirin vetäjistä! Jeah! 
Sara

sara

10 vastausta artikkeliin “Sammakoita fitness treenileirillä”

  1. Olipa mukava lukea tuon leirin kulusta. Itse mietin osallistumista, mutta aikataulusyistä se jäi. Jatkossa ehdottomasti kannattaa yrittää päästä mukaan. :)

  2. Ihana postaus, taas tuli lisää motivaatiota huimasti! :) Oloa parantaa viel se että itsekin sain tänään vihdoin itseäni niskasta kiinni ja läksin aamulla 8 salille isoveljeni kanssa, joka on treenannut jo monia vuosia, ja opiskelee pelastusopistossa, eli on kyllä tosi hyvässä kunnossa, ja täytyy sanoa että oli kyllä semmoset rääkkitreenit et tuntu et kuolen :D:D Mut jälkeenpäin olo ihan mahtava, ja nyt taidan hipsii viel lenkkeilee ettei ihan jumiudu koko kroppa :):):)

    • heippa! Kiva kun tykkäsit! :)ja jeejee hyvä sinä! reipas oot ollut! jatka samaan malliin niin siihen jää koukkuun! ;) eikä haluu enää jäädä sinne kotiin vaan haluu vaan treenaamaan. mutta muista kuitenkin pyhittää lepopäivät ;)

    • Moikka :) Heh.. mua on onnistanut sen verran että oon aina ollut pienirintainen. raskauksien aikana sain hetken olla isompi rintainen, mutta viihdyn paremmin pieni rintaisena, ku niin on oikeastaan aina ollut :) eli ei harmita, vaikka tissirasva muuttuu lihakseksi :) ainankaan tällähetkellä :) tottakai sitä välillä miettii, et häviääkö mun naisellisuus.. mut kun oon aina ollu tällänen, ni ehkä mä toistaiseksi pystyn elää näiden kanssa tälläsinä :D

  3. Erican blogin kautta olen löytänyt myös sinun blogisi ja tiivisti olen alkanut tätä seuraamaan. Tykkäsin myös facebookissa. Itse en haaveile fitnesslavoista, mutta kylläkin fitnesskropasta.. tai en pelkästään haaveile vaan myös teen töitä sen eteen. =) Jaksamista treeneihin sinullekin tähän sateiseen ja pimeään syksyyn.

    • Kiva kun olet löytänyt blogiini, ja tervetuloa vaan seuraamaan jatkossakin :) Ja kiva kun tykkäsit facessa :D Tsemppiä sinne sullekkin treeneihin :) syksy on ihan mukavaa aikaa ;)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta