Harrastuksena BodyFitness

Tulin juuri reippaalta lenkiltä ja musa pauhasi korvissa kun en saanut lenkki kaveria.
Samalla käväisin kaupalla, aijon syödä pian mustikkarahkaa :)

Lupasin kertoa tänään sen asian mitä oon pimittänyt, ja jännityksellä odottanut. Eli.
Tapasin tänään mun body fitness valmentajan ja ollaan tehty sopimus vuosivalmennuksesta! :)
Ihana Katarina Tunturi valmentaa mua body fitness harrastuksessa.
Toivon että kyseisestä lajista tulee mulle elämäntapa ja rakas harrastus ja intohimo. Tavoitteena viimeistään vuoden 2014 body fitness kilpailut.
Katarina laittaa mun ruokavalion uuteen uskoon ja samoin treenit. Kerron niistä vähän myöhemmin lisää.
Tästä lähtien siis blogini päivitykset saattavat painottua hieman enemmän body fitnessiin, mutta kirjoittelen samalla tavalla edelleen kaikesta muustakin, kuten tähänkin asti.
Haluan ehdottomasti olla joskus kilpailemassa lavalla. Tiedän että musta on siihen! Ja mulla ei ole mitään esteitä tai syitä, miksi en tekisi kaikkeni tuon haaveeni eteen!

(google)
Tapaamisen jälkeen syötiin lasten ja mun isän kanssa illallista Strindbergillä. Mulla on tapana syödä siis se Caesar salaatti aina jos en ole sitä jossain ravintolassa syönyt, ja nyt oli vuorossa Strindbergin kana caesar salaatti, ja se oli taivaallista! Ehdottomasti menee TOP 3 listalle, ehkä jopa ykköseksi! :) Oli kyllä nam!!!
Mums.

Nona <3

Lily <3

Huomenna ois sit taas torstai. Sali päivä ja työilta :) Salilla vuorossa olis rinta-olkapää-ojentaja treeni. Palataan siis juttusille huomenna, nyt sen jääkaapissa odottavan rahkan kimppuun, joka näyttää tältä:
Huomisiin!
Sara

sara

8 vastausta artikkeliin “Harrastuksena BodyFitness”

  1. JEEEE MAHTAVAA SARA !!!!!!!!!!!!!!!!!!! (((((((((:hieno juttu !!! jeee saat antaa mullekki sit kaikkii hyvii treenivinkkejä, pitäiskö taas tulla sun kans samalle salille ??? (((((((((((((((((((((((:

  2. Wau!! Hienoa! :) Onnea siis uudesta harrastuksesta, nään jotenkin täysillä sut kyllä tässä lajissa! <3Ja Erican kanssa samaa mieltä, tosi kiva uus ulkoasu blogissa!

  3. Hei! Ihan mielenkiinnosta kysyisin, sillä olen itsekin miettinyt valmentajan hankkimista. Mitä tuollainen vuosivalmennus suurinpiirtein kustantaa ja mitä se sisältää?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta